Lue näköislehti

Jutut

Koulu alkoi ”myrskyisissä merkeissä”
Koulu alkoi ”myrskyisissä merkeissä”

Lukuvuosi aloitettiin Punkalaitumen kouluissa konkreettisesti myrskyisissä merkeissä, sillä vaikka pelätty rajuilma jäikin odotettua lievemmäksi, katkeilivat sähköt luokissa ja tuuli tuiversi nurkissa. – Sanon äitille, että koulussa pidettiin disco, tuumi Pohjoisseudun koululla esikoulun aloittanut Riina loisteputkien välkettä ihmetellessään.

Eduskunnan pääsihteeri edustaa pysyvyyttä ja toteuttaa kansanvaltaa
Eduskunnan pääsihteeri edustaa pysyvyyttä ja toteuttaa kansanvaltaa

– En edes ajatellut koskaan, että työskentelisin eduskunnassa. Se, että tänne päädyin, oli kummallinen sattuma. Urasuunnittelua en ole harrastanut, vaan elänyt hetkessä, päivä kerrallaan, eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola sanoo.

Taikayöntielle houkutellaan lisää matkailijoita
Taikayöntielle houkutellaan lisää matkailijoita

Ensi kesänä 23 vuotta täyttävän Taikayöntien vetovoimaa matkailijoiden keskuudessa pyritään elvyttämään Taikayöntien Lumo -hankkeella. – Taikayöntiessä on potentiaalia, kunhan alueen tunnettuutta parannetaan, uskoo projektipäällikkö Niina Aalto.

Nyt pitäisi alkaa tehdä itsestään numeroo
Nyt pitäisi alkaa tehdä itsestään numeroo

Kunnan elinvoimakehittäjä Henna Ärrälällä on tiedossa kiireinen vuosi. Kesälomansakin hän kertoo siirtävänsä, koska kesä on parasta aikaa tuottaa markkinointimateriaalia kunnasta. Henna heittää pari haastetta myös kaikille kuntalaisille.

Seurakunnalla edessä isojen päätösten vuosi
Seurakunnalla edessä isojen päätösten vuosi

Punkalaitumen seurakunnan uusi kirkkovaltuusto pitää ensimmäisen kokouksensa ja järjestäytyy 26.1. Heti ensimmäisenä toimintavuotenaan se joutuu tekemään päätöksiä isoista asioista. Linjattavaksi tulevat kirkkoherrakysymys sekä pappilan myynti ja siihen liittyvät muut tilaratkaisut.

Teknisen johtajan työtehtävistä pyydetään selvitys
Teknisen johtajan työtehtävistä pyydetään selvitys

Punkalaitumen kunnanhallitus päätti maanantaina pitämässään kokouksessa pyytää tekniseltä johtajalta selvitystä hänen työtehtävistään. Päätös syntyi äänin 0–7 ja kunnanjohtaja Tuija Ojala jätti päätökseen eriävän mielipiteen.

Työntekijät syyttävät luottamushenkilöitä epäasiallisesta käytöksestä
Työntekijät syyttävät luottamushenkilöitä epäasiallisesta käytöksestä

Osa Punkalaitumen kunnan teknisen toimen henkilöstöstä kokee, että luottamushenkilöt ja poliitikot kohtelevat heitä epäasiallisesti. Tämän vuoksi henkilöstö on järjestämässä mielenilmausta, johon liittyy ulosmarssi työpaikalta.

Sivut:
Haluatko mainospaikan sivuillemme -banneri