Moni asia kertoo kesän olevan päättymässä. Siirrymme syyspuolelle vuotta.
Kulumassa oleva vuosi on kääntynyt jälleen vahvasti syyspuolelle. Eilen ovensa avasivat paikkakuntamme koulut ja samalla katukuvaan ilmestyivät opintietään taivaltavat lapset ja nuoret. Tämä opinnälkäinen joukko kertoo, että pian on aika heittää hyvästit kesälle.
Kaikille oppilaille ja opiskelijoille on syytä toivottaa turvallisia koulumatkoja. Meitä muita teillä liikkujia puolestaan on syytä muistuttaa, että liikenteessä on jälleen lapsia, jotka vaativat meitäkin kiinnittämään erityistä huomiota liikenneturvallisuuteen varsinkin koulureiteillä ja koulujen lähistöllä.
Syksystä kertoo valmistuvan puutarhasadon lisäksi se, että luonnonantimia on voinut jo jonkun aikaa kerätä talteen. Vadelma menestyi erityisen hyvin tänä kesänä ja muidenkin marjojen sato on ollut kohtuullinen.
Viime viikonloppuna ilmestyivät myös ensimmäiset puimurit paikkakunnan pelloille. Sadonkorjuu on hiljalleen alkamassa ja mikäli säät pysyvät suotuisina, käynnistyy puintisesonki aivan lähipäivinä.
Maanantaina alkanut kyyhkyjahti aloittaa metsästyskauden. Syksyn edistyessä alkaa muidenkin riistalajien metsästys.
Kun ihmisen syysaskareisiin lisätään vielä pimenevät illat, punertuvat pihlajanmarjat ja siellä täällä näkyvä keltainen koivunlehti, on helppo todeta kesän olleen jälleen kerran lyhyt. Vaikka arki on alkanut, kannattaa myös syksystä nauttia. Se ei ole lainkaan hassumpi vuodenaika.

» Takaisin arkistoon