Digitaalisen muutoksen mukana eläminen on sen vuoksi mahdollisuus myös Punkalaitumen Sanomissa.
Punkalaitumen Sanomissakin on tämän vuoden kuluessa kerrottu sanomalehtien kustannuspaineista. Etenkin Postin jakelun hinta on noussut huimasti. Paikallislehtien näkemys on, että erityisesti korotukset kohdistuvat haja-asutusalueen pieniin tilattaviin paikallislehtiin.
Punkalaitumen Sanomat otti lokakuussa käyttöön näköislehden, joka on tilaajien luettavissa Lehtiluukku-palvelussa. Myönteisestä vastaanotosta kertoo se, että esimerkiksi marraskuussa paikallislehti luettiin näköislehtenä 7 016 kertaa.
Ensi vuoden alusta Punkalaitumen Sanomien paperilehden tilaushinta nousee. Edelleen lehti on kuitenkin edullinen, sillä kuukausihinta on runsaat kuusi euroa.
Toisaalta paikallislehtikin haluaa kannustaa tilaajia kohti digisiirtymää tarjoamalla digitilauksen merkittävästi paperilehteä edullisemmin. Erityisesti on ajateltu niitä tilaajia, joiden postinkulku hieman kauemmas kangertelee sekä myös niitä, joille paperisen lehden lukeminen ei aja yli digilehden toimitusvarmuuden ja helppouden.
Lehden julkaisijan ja varmaan lukijoidenkin yhteinen tahto on varmistaa paikallislehden ilmestyminen mahdollisimman pitkään tulevaisuuteen. Sen vuoksi lehden on ”vedettävä sauhunsa” ja mitä paremmin kustannukset saadaan pysymään kurissa, sen varmemmin Punkalaitumen Sanomat ilmestyy lähestyessään 120 vuoden merkkipaalua. Digitaalisen muutoksen mukana eläminen on sen vuoksi mahdollisuus.
» Takaisin arkistoon