Olemme Facebookissa!

29.09.2022 Entistä ehompi Porttikallio

Porttikallion aluetta ollaan kehittämässä nykytarpeita vastaavaksi. Koko 40-vuotisen historian ajan talkootyö on näytellyt liikuntakeskuksessa merkittävää roolia.

Kun Porttikallion liikuntakeskus 1980-luvulla valmistui, lanseerattiin se aluehiihtokeskukseksi. Visio nojasi seudun vahvaan hiihto- ja ampumahiihtokulttuuriin. Nyt noin 40 vuotta myöhemmin voimme todeta, että visio jäi osittain toteutumatta, mutta Porttikalliosta on muodostunut erittäin vahva ja monipuolinen kuntoliikunnan pyhättö. Toki aktiivisiurheilijatkin sen mahdollisuuksia hyödyntävät.


Kaikki liikunta-alueet vaativat kehittämistä ja ajan kulloisiinkin trendeihin mukautumista. Tähän tarpeeseen Punkalaitumen kunta haluaa vastata meneillään olevalla kehittämishankkeella. Alueelle on kaivattu muun muassa kuntoportaita ja parempaa opastusta. Trendilajiksi noussut frisbeegolf tuo sekin runsaasti kävijöitä alueelle.


Koko hankkeen lopputulos ei ole vielä selvillä. Se riippuu siitä, mitä kunnostus ja kehityskohteita suunnitelma tarjoaa ja kuinka paljon näihin on kunnan puolelta antaa pelimerkkejä. Mahdollisuuksia olisi runsaasti, mutta kaikkeen rahat eivät riitä.


Puhuttaessa Porttikalliosta ei voi sivuuttaa talkootyön merkitystä. Sillä on erittäin vahva leima aina alueen perustamisesta lähtien. Vapaaehtoisvoimin on raivattu, kunnostettu, lumetettu ja ideoitu. Mikä tärkeintä vapaaehtoisvoimin alueella on järjestetty toimintaa ja liikutettu ihmisiä. Väylät maastossa eivät ole päässeet umpeutumaan.

 

Evästeet