Olemme Facebookissa!

10.12.2021 Lue ainakin kaksi juttua

Vaikka useammalta lukijalta meni ohi se, että tämän viikon lehti ilmestyi vasta perjantaina, voi tästä lehdestä suositella luettavaksi ainakin kaksi juttua.

Paikallislehti luetaan tunnetusti erittäin tarkkaan läpi. Vai luetaanko? Eilen torstaina moni lukija kyseli, miksei lehti ollut tuttuun tapaan postilaatikossa. Syy oli itsenäisyyspäivän ja poikkeavasta ilmestymisestä kerrottiin aiemmin ilmestyneessä lehdessä. Yhtä kaikki, taas kerran oli mukava huomata, kuinka tärkeä oma lehti on.


Toivottavasti tämän aamun lehdestä löytyy mielenkiintoista luettavaa. Ainakin kaksi juttua kannattaisi näin joulun läheisyydessä lukea tarkkaan. Toisessa kerrotaan Punaisen Ristin ystävätoiminnasta ja toisessa pohditaan, miten nuoret voivat?


Molemmat aiheet liittyvät vahvasti yhteen joulun teemoista: lähimmäisyyteen. Sille on tarvetta koko vuoden ja se ulottuu oman perhepiirin ulkopuolelle.


Suomessa puhutaan paljon niin nuorten kuin vanhustenkin hyvinvoinnista. Usein toistuvia sanoja ovat yksinäisyys ja syrjäytyminen. Myös mielenterveyden ongelmat ovat esillä.


Jope Ruonansuu kysyy laulussaan ”ollaanko enkeleitä toisillemme?” Sellaisia hyvät lähimmäiset usein ovat ja onnellinen se, jolla tällaisia on.


Näin joulun alla me kaikki tietysti olemme enkeleitä, mutta pyritään siihen, että jaksaisimme olla sellaisia myös vuoden kaikkina päivinä. Kukin jaksamisensa mukaan. Kyse on pienistä asioista. Ihmeidentekijäksi ei tarvitse ryhtyä.

 

Evästeet