Olemme Facebookissa!

02.12.2021 Miten itsenäisyys voi?

Itsenäisyyspäivän aikaan voidaan pohtia myös sitä, miten maamme itsenäisyys voi vuonna 2022?

Ensi maanantaina siniristiliput liehuvat saloissa itsenäisyyspäivän kunniaksi. Kuudes joulukuuta on maassamme ehkä perinteikkäin liputuspäivä äitienpäivän lisäksi. Se kertoo itsenäisyyspäivän merkityksestä kansallisten juhlapäivien joukossa.


Suomen itsenäisyys tänään ei ole raja-aidoin ympäröityä ja eristynyttä, vaan maailma tulee lähelle. Hyvine ja huonoine puolineen. Maapallo on ikään kuin olohuoneessamme, halusimme tai emme.
Tämän koemme  suomalaisten tai omien yritystemme menestystarinoina maailmalla, mutta myös koronapandemiana, globaalin turvallisuusympäristön muutoksena ja ihmisten rajat ylittävänä liikehdintänä.


Myös itsenäisyyden sukupolvikokemus on varmasti muuttunut. Mitä kauemmas kuljemme sotavuosista, jolloin Suomea ja suomalaisia kohtasi eksistentiaalinen uhka, sitä vähemmän itsenäisyyttä tarkastellaan noiden vaiheiden lävitse. Monelle nuorelle itsenäinen kansallisvaltio ei ole niin suuri arvo, kuin vanhemmalle sukupolvelle. Toisaalta myös nuoret arvostavat yhteiskuntaamme, sen arvoja ja vapauksia.


Viime aikoina olemme saaneet huomata, ettei ole pitkä matka maihin, joissa asiat ovat tyystin toisin. Vaikka maanantaina ei katsoisikaan Tuntematonta sotilasta tai polttaisi kynttilöitä ikkunalla, toivottavasti edes tietoisuus ympärillä tapahtuvasta toisenlaisesta kehityksestä saa arvostamaan itsenäistä isänmaata.

 

Evästeet