Olemme Facebookissa!

22.11.2018 Ne korutont´ on kertomaa...

Punkalaitumen kunnan talousarvioesityksen luvut ovat korutonta kertomaa. Käyttötaloutta rassaa erityisesti valtionosuuksien jo vuosia jatkunut väheneminen.

Punkalaitumen kunnan ensi vuoden talousarvioesityksen lukuja katsellessa nousee väkisin mieleen  otsikon sanat, jotka löytyvät Vänrikki Stoolin tarinoista. Jos vielä kuluvan vuoden talousarvion hyväksymisen yhteydessä oli pieni epäilys, että luvut on tarkoituksella saatu näyttämään kehnoilta, nyt lienee aika luopua tuosta harhakuvasta.


Sinällään Punkalaitumen kuntaa ei voida syyttää siitä, että se hoitaisi käyttötalouttaan jotenkin huonosti. Pikemminkin päinvastoin. Kunnan oma toiminta pysyy käyttötalousmenojen osalta ruodussa hyvin.  Ensi vuoden osalta jo nyt tiedossa olevat ongelmat ovatkin tulopuolella.


Vuosikaudet on ollut selvää, että kuntamme talous on paljolti riippuvainen valtionosuuksista. Takavuosina niiden tukemana tehtiin jopa miljoonatuloksia. Nyt on tilanne toinen. Valtionosuuksien portaittainen leikkaus on vienyt tulopuolelta vuodesta 2016 lähtien jo 1,3 miljoonaa ja jokainen ymmärtää, että se on paljon rahaa.


Toinen ongelma on sote-menojen vaikea ennakoitavuus. Tänä vuonna ne ovat ”pysyneet aisoissa” mutta ensi vuodesta ei kukaan pysty sanomaan mitään.  Valtakunnan politiikan vääntöjen keskellä jää usein unohduksiin se, että Punkalaitumen, kuten monen muun suomalaisen kunnan, tulevaisuus nivoutuu yhteen sote-uudistuksen toteutumisen kanssa. Mitä pidemmälle uudistus viivästyy, sen huonommat ennusteet ovat edessämme lähivuosina.

 

Evästeet