17.11.2016 Nuorten ääni kuuluu
Monesti kuulee mielipiteitä, joiden mukaan lapset ja nuoret eivät saa ääntään kuuluville kotikunnissaan ja aikuiset päättävät heidän puolestaan, mitä nuoret tarvitsevat tai haluavat. Tämän ilmiön välttämiseksi on maamme kuntiin perustettu nuorisovaltuustoja, joka Punkalaitumellakin valitaan vielä kuluvan vuoden aikana.
Punkalaitumen nuorisovaltuuston kunniaksi on sanottava, että se on toiminut aktiivisesti nuorten etujen ajajana. Oli sillä merkittävä rooli myös elokuun PunkaFestien järjestelyissä.
Nuorisovaltuuston tehokkuus on suoraan verrannollinen sen jäsenten aktiivisuuteen. Nykyiseen valtuustoon aikaansaavia ja asioista kiinnostuneita nuoria on löytynyt. Toivottavasti sellaisia saadaan myös uuteen valtuustoon.
Nuorisovaltuusto antaa paitsi vaikutuskanavan myös näköalapaikan sille, miten kunnallishallinto toimii. Hyvää oppia on tarjolla niille, jotka joskus tulevaisuudessa haluvat olla mukana päättämässä yhteisistä asioista.