Vähä-Pourun kesäteatterin Romuesko-näytelmässä ovat kaikki suvinäyttämöllä tarvittavat ainekset mukana. On kauniita naisia, komeita miehiä, koira ja letkeä tarina, jossa etsitään miehen sielua.
Näytelmä pääroolissa on kuitenkin Kertoja (Pekka Heikkinen), joka pohdiskelee kirjoittajan uraa, sille pääsemisen keinoja, näytelmän kirjoittamista, tekstin tuottamisen kommervenkkejä sekä draaman kaaria.
Jo Kertojan monologi yksistään olisi kantanut yhden illan, mutta esityksen vanhetessa tahti vain paranee.
Näytelmä etenee kohtauksittain noudatellen Kertojan kirjoittajan oppaan neuvoja. Mehukasta sanailua syntyy, syttyy jopa konflikteja, ja juoni saa yllättäviä käänteitä, kun Kertoja ja hänen roolihahmonsa keskustelevat tarinan etenemisestä. Välillä roolihahmojen pitää muistuttaa, että ovat Kertojan mielikuvituksen tuotetta, hänen päässään.
Tarinaan
Romuesko (Tommi Taurula) on auton rassaaja ja viimeisen päälle volkkarimies, jota elämä on kuljettanut enemmän ja vähemmän. Eskon ja Kertojan välisestä vuoropuhelusta Eskon tarina avautuu kipupisteineen kaikkineen. Kertoja jopa nöyryyttää Eskoa, mutta joutuu itse antamaan periksi ja taipumaan anteeksipyyntöönkin jatkaakseen tarinaa. Volkkarit kulkevat tarinassa myös omana juonenaan.
Apuna miehen sielun etsinnässä ovat hehkeä paluumuuttaja ja Eskon entinen heila Maiju (Elina Rintala), Peikko (Aarni Kivinen), leskirouva ja baarin pitäjä Leila (Piia Rekola) ja John Texas Nurminen (Juha Junttu) sekä kulkukoira Koira (Hali).
Käsikirjoituksen tehneet Pekka Heikkinen ja Jukka-Pekka Mikkonen ovat mukavasti pudotelleet tekstiin paikallisia viittauksia, ajankohtaisia teemoja, stand up -komiikkaa, vanhaa iltamameininkiä sekä Suomi-Filmi-tunnelmaa. Pehtoorilla on pehtoorin elkeet Vähä-Pourun näyttämölläkin. Näytelmän dramaattisimman pyörtymisen tarjoilee Leila John Texasin käsivarsille. Näyttämön puuhakkaimman suorituksen puolestaan tekee Koira, jonka mittariin kertyy lukuisia tassunjälkiä illan aikana.
Näytelmässä on myös runsaasti musiikkia, ja ammattilaisten laulu- ja soittoesityksiä on ilo kuunnella. Kappaleiden sanoituksia on Heikkinen tehnyt itse, mutta myös muiden käsialaa on nuoteilla. Laulujen tekstit komppaavat kohtauksia.
Näyttämö ja lavastus on pihapiiriin juuri passeli ja sopivan pelkistetty. Automiehille Kupla-Volkkareissa, ja varaosissa, riittää katsottavaa.
Onnellinen loppu
Näytelmän lopputulemana kunnon miehen sielu löytyy ja päätös on onnellinen. Maaliin päästään huumorin ja vauhdikkaidenkin kohtausten kautta.
Sunnuntai-illan näytöksestä purkautuneen tyytyväisen yleisön tunnot sanoiksi pukeneen katsojan ajatukseen on helppo yhtyä: – Kyllä oli hieno, ja on hyvä, että saadaan elämää Punkalaitumellekin!
» Takaisin arkistoon