Olemme Facebookissa!

29.08.2019 Yolanda Ngaramben juoksu-ura alkoi Torstaikisoista

Vartiolan urheilukenttä on Ruotsin maajoukkueen juoksutähdelle Yolanda Ngarambelle tuttu paikka lapsuuden Torstaikisoista. Vartiolassa hän harjoitteli paikallisten taustajoukkojen seuratessa katsomosta myös viikko sitten keskiviikkona.
Ruotsin maajoukkueen keskimatkojen juoksutähti Yolanda Ngarambe kiersi vinhaa vauhtia Vartiolan kentän juoksurataa viime keskiviikkona aamupäivällä. Puolentoista tunnin treenillä hän valmistautui viikonlopun Suomi–Ruotsi -maaotteluun. Treenin jälkeen vuorossa oli hieronta Vanttilassa.

Moni lukija saattaa hieraista silmiään yllä olevan luettuaan mutta kaikelle on looginen selitys. Yolandan äiti, Eine Kivelä Ngarambe, on kotoisin Punkalaitumen Länsipäästä, vaikka onkin jo vuosikaudet asunut Ruotsin Märstassa. Länsipäässä asuu kuitenkin edelleen hänen äitinsä ja Yolandan mummu, Eeva Kivelä (94v).


– Olemme viettäneet Yolandan lapsuudessa jokaisen kesän Punkalaitumella, kertoo Eine Kivelä katsellessaan tyttärensä harjoittelua.


Itse asiassa Yolandan juoksu-ura alkoi nimenomaan Punkalaitumelta ja Vartiolan urheilukentältä. – Torstaikisat. Odotin niitä aina. Olin silloin varmaan viisivuotias, naurahtaa Yolanda.


Ensi sysäyksen juoksumatkoille Torstaikisoissa osallistumiselle Yolanda muistaa tulleen Tapani Henttiseltä. Ensimmäiset ki-sansakin pitäjän ulkopuolella Yolanda juoksi Punkalaitumen Kunnon edustusasussa. – Ne olivat piirinmestaruuskisat, joissa Kunnon puku oli ensimmäisen kerran päälläni. Myöhemmin olin mukana muun muassa Vattenfall-kisoissa.


– Punkalaitumelle on aina kiva tulla ja joka kesä täällä käymme edelleen. Käyn harjoittelemassa Vartiolassa ja samalla saatan poiketa kuntosalille, Yolanda kertoo.


Punkalaitumella on muutenkin oma sijansa juoksijatähden sydämessä. – Olen kiitollinen Punkalaitumen Kunnolle. Olen saanut pienestä pitäen tukea ja minuun uskottiin aina. Hienoa on myös, että tiedän monen suomalaisen sukulaiseni, punkalaitumelaisen ja muidenkin suomalaisten seuraavan kilpailuitani.


Vaikka nuoren Yolanda Ngaramben urheilu-ura alkoikin Suomessa ja Punkalaitumella, ammattilaisurheilijan ura lähti todenteolla käyntiin Ruotsissa. Yolanda on käynyt Sollentunassa Löpar Gymnasiet -lukion, jota Suomessa vastaisi esimerkiksi Vierumäen urheilulukio.

Valkolakin jälkeen hän lähti stipendillä opiskelemaan Vermountin yliopistoon Yhdysvaltoihin, josta valmistui sosiologiasta ja psykologiasta nelisen vuotta sitten. Yhdysvalloissa juoksuammattilaisuus pääsi todenteolla vauhtiin. Tällä hetkellä Atlantassa asustava Yolanda edustaakin kansallisella tasolla Atlanta Track Clubia ja kansainvälisellä tasolla Ruotsia. Hänen päämatkansa ovat 800 ja 1 500 metrin juoksu.


– Tulevaisuudessa haluan juosta vielä nopeammin, sillä tiedän olevani nopeampi. Haluan myös rikkoa 1 500 metrillä neljän minuutin haamurajan, Yolanda kertoo.


Kilpailullisina tähtäiminään hän pitää Tokion ensi vuoden olympialaisiin pääsyä sekä vuoden 2021 MM-kisoja. – Ajattelen tällä hetkellä jatkavani uraani viisi, kuusi vuotta. Siksi myös vuoden 2024 olympialaiset ovat mielessäni, Yolanda kertoo.

 

Evästeet