27.02.2020 Tule kotiin -hanke loppumetreillä
Kamppikoski on parin vuoden ajan vetänyt kaksiosaista hanketta, jolla on houkuteltu Punkalaitumelle uusia asukkaita niin seniorien kuin lapsiperheidenkin joukosta. – Kyllä minä toivon, että kohderyhmät on tavoitettu. Tuloksia voi tulla myös viiveellä, vasta vuosien kuluttua, mutta edellisvuonna kuntaan muutti 108 henkeä ja viime vuonna saimme 102 uutta kuntalaista. Se on tosi hyvin.
– Olen vuoden aikana tavannut muutamia paikkakunnalle muuttaneita lapsiperheitä ja käynyt kouluilla tutustumassa oppilaisiin. Punkalaitumelle muutetaan ehdottomasti rauhan vuoksi. Lapsille halutaan iso piha ja turvallinen kasvuympäristö. Tuoreiden tutkimustenkin mukaan maaseutu vetää. Hanke myös haki näkyvyyttä paikkakunnallemme. Sitä on tullut ovista ja ikkunoista, paljon myös valtakunnallisesti, Kamppikoski kuvailee.
Hän naurahtaa, ettei voi tietenkään jokaisesta uudesta kuntalaisesta ottaa kunniaa hankkeelle. – Hankkeen yhtenä tavoitteena oli markkinoida Punkalaidunta positiivisesti, luoda siitä paikkakuntaa tuntemattomalle houkutteleva asuinpaikka ja uskon, että siinä on onnistuttu. Huomasin jo hankkeen aluksi, miten suurta kotiseuturakkaus Punkalaitumella on. Ehkä myös ne viimeiset epäilevät paikkakuntalaiset ovat tajunneet, että meillä on hyvä kunta. Eikä tämä ole mitään työpuhetta. En minä täällä olisi, ellei se olisi totta.
Punkalaitumella syntyi viime vuonna 11 vauvaa, edellisvuonna luku oli 19. – Tilanne on sama kymmenissä maamme kunnissa. Joissain kunnissa vauvoja ei synny vuoden aikana ollenkaan.
– Itsekin olen saanut kasvaa maalla ja se on ollut arvokas asia. Elin Satakunnan Honkajoella ensimmäiset parikymmentä vuottani. Maalaisuus on supervoima ja antanut omaan elämääni paljon voimia. Maalla ollaan luonnon äärellä ja huomataan, että me emme ole ainoita maan päällä, Kamppikoski sanoo.
Vaikka Tule kotiin -hanke päättyy, toivoo Kamppikoski, että kunta ja seurakunta jatkavat sen perintöä. – Toivottavasti on opittu, että kunnan tai seurakunnan markkinointi ei ole mitään taikuutta. Kanavat ovat olemassa ja jokainen kuntalainen voi olla kotikuntansa markkinoija. Täällä on oikeasti paljon hyvää ja paljon annettavaa. Siitä kannattaa kertoa myös muille.
– Punkalaitumella seurakunta ja kunta tuovat ihmisiä yhteen ja luovat näin yhteisöllisyyttä. Lasten parissa hienoa työtä tekee 4H-yhdistys mutta nostaisin esiin vahvasti myös MLL:n. Lukemattomat yhdistykset tekevät paljon hyvää työtä vapaaehtoisvoimin. Harrastuksia on tarjolla vaikka millä mitalla, Hanna-Mari Kamppikoski sanoo.
Hän itse toivoo pystyvänsä jatkossakin asumaan Pirkanmaalla. – Asuin 30 vuotta Pohjanmaalla mutta nyt pojan perhe asuu Kangasalla. Haluaisin olla heidän lähellään. Punkalaitumella olen viihtynyt todella hyvin. Työuraa on vielä jäljellä ja haluaisin tulevaisuudessakin työskennellä viestinnän ja markkinoinnin parissa.
Tule kotiin -hankkeen jäähyväislahjaksi Hanna-Mari Kamppikoski kuvailee maaliskuussa järjestettävää lasten vanhemmille ja isovanhemmille tarkoitettua Lasten ensiapu ja hätätilanteet -kurssia. – Samalla MLL järjestää perhepeuhulan ja 4H-yhdistys tarjoaa osallistujille kevyen kenttälounaan.
%MCEPASTEBIN%