Olemme Facebookissa!

25.08.2022 Hanke innostaa lapsia ja nuoria lukemaan

Yhteiskoululla pelattiin Kahoot-alustalla kirjallisuusaiheista peliä Löytyykö lukutoukkia? -hankkeen vierailulla. Peliä pyörittivät hanketyöntekijä Emma Takku ja nuoriso-ohjaaja Kukka Koski-Vähälä.
Viime keväänä tehdyn kyselyn mukaan punkalaitumelaisnuoret eivät juurikaan lue. Lapsuusiässä lukeminen vielä maittaa, mutta peruskoulun yläluokille siirryttäessä lukuhommat unohtuvat. Etenkin pojilla.

– Keväällä tehdyssä kyselyssä selvisi, että esimerkiksi 8-vuotiaat tekevät kirjastosta vuodessa noin 500 lainaa, mutta 13-vuotiaat enää 50. Erityisen vähän lukevat yli 15-vuotiaat pojat, kertoo hanketyöntekijä Emma Takku.


Hän on keväästä asti vetänyt kirjastolla nuorten lukuintoa parantamaan pyrkivää Löytyykö lukutoukkia? -hanketta. Viime tiistaina Emma oli viemässä lukemisen ilosanomaa Yhteiskoulun oppilaiden pariin. Kirjavinkkien lisäksi tarjolla oli muun muassa kirjallisuusaiheinen peli Kahoot-alustalla. Siihen oppilaat ottivat osaa innokkaasti.


– Hankkeen aikana on tarjottu kirjavinkkejä nuorille muun muassa Instagramissa ja tehty yhteistyötä koulujen kanssa. Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttelyssä museolla olin lukemassa lapsille Koiramäki-kirjaa ja sehän oli todellinen hitti. Olen ollut myös mukana kunnan lastenleireillä ja myös kirjaston Nuorten kesäpäivä oli hankkeen järjestämä.


Nuorten lukuharrastuksen hiipumisesta ollaan tietysti huolissaan myös kouluilla. Sen vuoksi koulujen alkaessa yhteistyötä myös kouluille tiivistetään. – Kouluilla ollaan erittäin yhteistyöhenkisiä ja kirjavinkkausten lisäksi suunnitelmissa on muun muassa kirjastovierailuiden järjestäminen.


Löytyykö lukutoukkia? -hanke kestää vuoden loppuun, vaikka hanketyöntekijä palaa opiskeluidensa pariin syyskuun alkupuolella. – Hankkeen lopuksi toteutetaan uusi kysely nuorille. Se kertoo osittain siitä, miten olemme onnistuneet. Porukka on kyllä saatu ”kuulolle”, sillä hankkeen Instagram-postauksia seuraa 100–150 ihmistä.


– Sen olen huomannut, että nuorten lukemattomuus ei välttämättä johdu innon puutteesta. Moni ei vain yksinkertaisesti tiedä, mitä lukisi. Tässä ongelmassa me autamme heitä.


Lukemisen hyödyt nuorelle ovat laajalti tiedossa. – Lukutaito kehittyy, lukeminen rentouttaa, kehittää mielikuvitusta, ajattelua ja kirjoitustaitoa, luettelee Emma Takku.

 

Evästeet