25.06.2020 Digitalisaatio saavuttanut myös maa- ja metsätalouden
– Sekä digitaalinen kulttuuri että opiskelu kiehtovat minua ja Turun yliopistosta löysin sekä itselleni sopivat oppiaineet että hyvät opettajat. Opiskelin pääaineena digitaalista kulttuuria Turun yliopiston Porin yksikössä ja sivuaineina niin maisematutkimusta, kulttuurituotantoa kuin journalistiikkaa ja viestintää. Kosketuspintaa maa- ja metsätalouden digitalisaatiosta minulla oli ihan omalta tilalta, sanoo kauraa, ohraa ja heinää viljelevä Yli-Kauppila.
Tilalla on myös lihakarjaa, joten hänen vanhempiensa apua tarvitaan silloin tällöin. Alkaneen vuoden aikana koronakin on näkynyt maataloustyössä. – Sonnit eivät koronasta tiedä, mutta muutoin maatilalla esimerkiksi lomitusasioissa se näkyy. Kulku ei saa tilalla tällaisina aikoina olla vapaata. Toisaalta korona helpotti gradun tekemistä, koska turha edestakainen matkustaminen jäi pois ja se loi aikaa tehdä gradua. Punkalaitumella on hyvä olla ja elää maailmassa vallitsevasta koronatilanteesta huolimatta.
Digi jää
Digitalisaatio on Yli-Kauppilan mukaan tullut jäädäkseen ja kehitys on välttämätöntä, mutta vielä on runsaasti kehitettävää. – Digi on kuin tuli. Se on hyvä renki, mutta huono isäntä. On oltava myös kriittinen, ettei se pääse karkaamaan lapasesta. Digivastaisuuttakin on. Ketään ei siihen tulisi pakottaa, ohjaaminen onnistuu paremmin ja koulutuksia on tarjolla. Teknologia nopeuttaa ja helpottaa maanviljelijän työtä. Digi helpottaa esimerkiksi yhteydenpidossa Ruokaviraston ja muiden toimijoiden kanssa. Niin ikään tukilomakkeet ja tilaukset hoituvat parhaiten digitaalisina.
Digitalisaatioon investoiminen on Yli-Kauppilan mukaan nykyään välttämätöntä.
– Tietysti on harmittavaa, jos sijoittaa rahaa, eivätkä ohjelmat toimikaan. Kaiken tulisikin olla testattua, eikä testauksen pitäisi olla maanviljelijän vastuulla. Jos maanviljelijä haluaa kehittää toimintaansa, ei hänen tulisi siitä kärsiä. Turhaakin työtä digitalisaatio voi tuoda tullessaan, koska se on uutta ja siihen vasta tutustutaan.
Arvokasta tietoa
Turun yliopiston Porin yliopistokeskuksen digitaalisen kulttuurin yliopisto-opettaja Rami Mähkä kehuu Yli-Kauppilan pro gradu -tutkielmaa, jossa maa- ja metsätalous sekä digitalisaatio kohtaavat. Tutkielman aineisto koottiin verkkokyselynä, johon vastasi 76 maa- ja metsätalouden parissa toimivaa henkilöä Huittisten seudun maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueelta. Alueeseen kuuluvat Huittinen, Säkylä ja Punkalaidun.
– On hienoa, että Yli-Kauppila on kartuttanut opinnoillaan tietämystään ja osaamistaan yrittäjänä. Digitaalisuus on tullut vahvasti osaksi maa- ja metsätaloutta. Se saattaa helposti unohtua internetin ja kiihtyvän kaupungistumisen aikakaudella.
Mähkän mukaan Yli-Kauppilan tutkielman johtopäätökset ovat arvokkaita maa- ja metsätalouden nykytilannetta ja tulevaisuutta ajatellen. Miehen asiantuntemus ja tutkimuslöydökset ovat huomattavia. Hän toivookin, että alalla toimivat päättäjät tutustuisivat tutkielmaan.
Hanna-Mari Kamppikoski