Olemme Facebookissa!

19.08.2021 Aapisten löytäminen vaati salapoliisitaitoja

Keskuskoulun ekaluokkalaiset pitivät viime perjantaina liikuntatuntia yhdessä luokanopettaja Maija Harakan kanssa.
Keskuskoulun ensimmäisen luokan oppilaat joutuivat hieromaan älynystyröitään ja käyttämään salapoliisin taitojaan, jotta pääsivät käsiksi aapiskirjoihinsa. Ne oli piilotettu lukittuun matkalaukkuun, lapset kertoivat innokkaasti viime viikon perjantaina koulun pihamaalla.

Koulutyö alkoi Punkalaitumella viime viikon keskiviikkona. Keskuskoululla se tarkoitti sitä, että viime lukuvuoden esikoululaiset ”ylennettiin” ekaluokkalaisiksi. Luokanopettaja Maija Harakka kehuu 11 suojattiaan reippaiksi koululaisiksi.

 

– Kyllä eskarivuosi on tehnyt heihin jo suuren muutoksen. Koulussa käyminen alkaa olla tuttua puuhaa. Totta kai silti pientä jännitystä oli ensimmäisenä päivänä aistittavissa, eivätkä ekaluokkalaisten vanhemmatkaan selvinneet kuivin silmin, Maija Harakka kertoo.

 

Ekaluokkalaisten koulutaival alkaa jo puolitoista vuotta jatkuneiden koronarajoitusten ja turvallisuusohjeiden varjossa. – Minusta tuntuu, että korona on heille normaalia. Eiväthän he ole koulussa kokeneet niin sanottua normaalia aikaa. Kukin luokka viettää välituntinsa omilla alueillaan ja käsiä pestään ahkerasti. Sen lapset ovat omaksuneet hyvin ja omat kädet pestään aina luokkaan tultaessa ja jokaisella on omat työvälineet. Lopusta selvitään maalaisjärjellä, Harakka sanoo.

 

Opettajaa itseään rajoitukset harmittavat. – Olen yhteisöllisyyden ja luokkarajat ylittävän yhteistyön kannattaja. Se ei ole nyt onnistunut. Muistan itse, mistä jäädän paitsi.

 

Keskuskoulun leikkipaikalla ekaluokkalaiset eivät rajoituksia surkuttele. Heidän mielestään koulussa on kivaa ja hankalaa ei ole arvata, mikä on kivointa. – Leikkiminen, kuuluu kuin yhdestä suusta.

 

Hetken tuumittuaan lapset odottavat myös lukemaan oppimista. Englannin kieltäkin on alettu heti ensimmäisinä koulupäivinä opetella. Kouluruoan makua kuvaavat kaikkien ylöspäin nousevat peukut.

 

Eskarieväät ”päikystä”

 

Pohjoisseudun koululla aloitti viime viikon keskiviikkona kymmenen uutta esikoululaista. – Eskarilaisten määrä on jo pitkään pyörinyt kymmenen nurkilla. Niin nytkin, kertoo esiluokkaa opettava Kirsi Lähdeniemi.

 

Hänen mukaansa ensimmäiset päivät ovat sujuneet suorastaan loistavasti. – Lapset ovat innokkaita ja eskariin sopeutumista helpottaa se, että kymmenestä oppilaasta kahdeksan on ollut samassa ryhmässä päiväkodissa. Sieltä on saanut hyvät opit ja perustaidot ovat hanskassa.

 

Siististi jonossa käsienpesuvuoroaan odottelevat eskarit vahvistavat asian kysyttäessä, mistä opit rauhalliseen jonotukseen on hankittu. – Päikystä, vastaa yksi lapsista.

 

Lähdeniemi naurahtaa, että Pohjoisseudun eskarissa on ”akkavalta”, sillä luokalla on kahdeksan tyttöä ja kaksi poikaa.

 

Eskarien itsensä mukaan kouluun oli kiva tulla, eikä jännitystä ollut ilmassa, koska kaikki kävivät jo kesällä tutustumassa uuteen ympäristöön ja opettajaan. – Olemme rakentaneet majoja ja leikkineet muutenkin paljon. Pojat leikkivät autoilla, tytöt petshopeilla ja pokemoneilla, lapset kertovat.

 

He ryhtyvät juttelutuokion aikana pohtimaan myös, mikä olisi oma toiveammatti isona. Listalta löytyy muun muassa konemies, pari eläinlääkäriä, poliisi, ratsastaja, kampaaja ja kirjojen tekijä