Olemme Facebookissa!

18.01.2018 Landet liikkeellä -hanke edistää maaseudun työllisyyttä

Landet liikkeellä -hanketta koordinoiva Punkalaitumen 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Ella Liimatainen uskoo maa- ja metsätaloudesta löytyvän työllistymis-ja yritysmahdollisuuksia nuorille.
Punkalaitumen 4H-yhdistyksen vuoden alussa alkaneen Landet liikkeellä -kehittämishankkeen tavoitteena on hyödyntää maaseudun voimavaroja nuorten työllistymiseksi ja yrittäjyyden edistämiseksi. Vuoden mittaisen hankkeen rahoittajana toimii Leader Joutsenten Reitti ry.

– Hankkeessa yritämme löytää työpaikkoja, olivat ne sitten kausiluonteisia tai pysyviä, maa- ja metsätaloudesta sekä alueen muista yrityksistä. Jo parin ensimmäisen viikon aikana on paljastunut, että esimerkiksi maatalousyrittäjiltä löytyy paljon työtä, jota nuoret voisivat tehdä, sanoo Landet liikkeellä -hanketta koordinoiva Punkalaitumen 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Ella Liimatainen.

 

Hänen mukaansa hanke on suunnattu 13–29 -vuotiaille nuorille. – Mutta se ei sulje pois sitä, etteikö hankkeen avulla voisi työllistyä myös yli 29-vuotias aikuinen. Haluamme lisätä nuorten tietoutta työllistymisestä ja yrittäjyydestä, ja lisätä heidän luottamustaan työelämämahdollisuuksiin.

 

– Mikäli sopivaa työtä löytyy, löytyy myös useita keinoja työntekijän palkkaamiseen. Hänet voi palkata joko suoraan tai 4H-yhdistyksen kautta, jolloin yhdistys vastaa työnantajavelvoitteista. Myös 4H-yrittäjän käyttö on mahdollista. Palkkaamiseen annetaan tietysti neuvontaa.

 

Yhtenä hankkeen tavoitteena on myös alueen luonnonvarojen hyödyntämien ansaintatarkoituksessa. – Luonnonvaroista etenkin marjat ja sienet ovat keskeisiä mutta niille on löydettävä myyntipolku. Muita vaihtoehtoja ovat esimerkiksi villiyrtit ja suokasvit, joista mm. suokihokkia käytetään lääketeollisuudessa.

 

– Ylipäätään tahdomme hankkeella lisätä Punkalaitumen houkuttavuutta tuomalla esille maaseutua ja sen mahdollisuuksia. Samalla edistetään positiivisen maaseutukuvan kehittymistä.


Kysely maatalousyrittäjille, infoja nuorille


Landet liikkeellä -hankkeen alkuvaiheessa tullaan Ella Liimataisen mukaan järjestämään kysely maatalousyrittäjille ja muille alueen yrittäjille. – Siinä kartoitetaan, mitä työtä nuorille olisi mahdollisesti tarjolla ja millä kriteereillä. Toivottavasti kaikki kyselyn saavat vastaavat siihen, vaikkei työvoimatarvetta olisikaan.

 

Vastausten perusteella selviää, mille työaloille nuorten koulutusta pitää suunnata. – Nuorille tullaan vielä kevään aikana järjestämään useampi info hankkeesta.

 

Ella Liimatainen toivoo, että hanke synnyttäisi myös yhteistyötä yrittäjien suuntaan. – Hienoa olisi, jos saisimme myös uusia, toimivia malleja nuorten työllistymiseen ja yrittäjyyteen, joista kaikki voisivat hyötyä.

 

Hän toivoo, että niin nuoret kuin maatalousyrittäjät ja muut yrittäjät tarttuvat rohkeasti hihasta, mikäli hankkeen kautta työllistyminen, työn tarjoaminen tai yhteistyö kiinnostaa. – Koen, että olemme onnistuneet, jos saamme mukaan nuoria, jotka eivät aiemmin ole olleet mukana toiminnassa, ja että heille voidaan tarjota onnistumisen kokemuksia työelämästä ja yrittäjyydestä. Onnistumme myös, mikäli saamme maa- ja metsätalousyrittäjiä ja muita yrittäjiä työllistämään enemmän nuoria, Ella Liimatainen sanoo.

 

Evästeet