Olemme Facebookissa!

17.10.2024 Naisyrittäjien yhdistys juhli 65-vuotista taivalta

Entiset puheenjohtajat kukitettiin juhlan lopuksi. Naisyrittäjät olivat käyneet aiemmin sytyttämässä kynttilän edesmenneiden puheenjohtajien haudoille.
Punkalaitumen naisyrittäjät perustivat oman yhdistyksen 65 vuotta sitten. Merkkipäivää juhlittiin 6.10. Jalasjoen nuorisoseurantalossa.

Juhlaan tervetulleiksi vieraat toivottanut yhdistyksen puheenjohtaja Kaisa Männistö lupasi, että ohjelma tulee olemaan viihdyttävä ja että yllätyksiäkin on luvassa.

 

Puheenjohtajan lupaus piti, ja vieraat pääsivät mukaan aikamatkalle yhdistyksen historiaan. Vuoteen 1959 solahdettiin, kun Tuula Perälä luki Helmi Moisiolla 23.4. pidetyn perustavan kokouksen pöytäkirjan, ja kokoustunnelmaan päästiin yrittäjänaisten astuessa näyttämölle esittämään kohtauksia eri vuosikymmenten kokouksista.

 

Kokousten lisäksi saatiin nauttia 1960-luvun muotinäytöksestä sekä Valman ja Viljon yöjuoksuissa nähdyistä musiikkiesityksistä. Yrittäjänaiset ovat toimineet vilkkaasti, sillä vuosikymmenten kuluessa on muun muassa järjestetty kahvituksia eri yhteyksissä, kerätty varoja monenlaisiin kohteisiin ja käyty retkillä.

 

Yrittäjänaiset ovat olleet rohkeita ja kehityksen aallonharjalla kulkeneita naisia, niin myös Punkalaitumella. Ja niin kuin 2024 vuoden johtokunnan kokouskuvaelmassa todettiin heidän olleen ”aikamoisia heittäytyjiä!”.

 

Historiakuvaelmien käsikirjoituksen olivat tehneet Anne Ylijoki ja Oili Mölsä.

 

Sitkeitä, luovia, paksunahkaisia

 

Juhlapuheen pitänyt Birgitta Vanha-Kuitti totesi naisyrittäjien olevan sitoutuneita, he ovat työkeskeisiä myös vapaalla. Vanha-Kuitti kuvaili naisyrittäjiä myös sitkeiksi, luoviksi ja sosiaalisiksi. Heillä on riskinottokykyä, halua oppia uutta ja kykyä nopeaan päätöksentekoon.

 

Birgitta Vanha-Kuitti muistutti, että omasta osaamisesta on pidettävä meteliä. Naisyrittäjät ovat taitavia verkostoitumaan. Naisyrittäjäyhdistys on ensimmäinen hyvä tapa verkostoitua. – Naisyrittäjistä löytyy samanhenkisyyttä, vertaistukea, koulutusta, ystäviä ja virkistystä.

 

– Naisia yrittäjyyteen kannustavat erilaiset asiat. Jos vähääkään tuntee kiinnostusta yrittäjyyttä kohtaan, kannattaa lähteä taipaleelle. Sitä ei tule koskaan katumaan, sen sijaan sitä voi katua, että ei ole yrittänyt. Yrittäjyys ottaa, mutta kyllä se antaakin, kannusti Birgitta Vanha-Kuitti.

 

Juhlan lopuksi kukitettiin kaikki yhdistyksen puheenjohtajat. Jo edesmenneiden puheenjohtajien haudoille oli tehty kunniakäynnit ja sytytetty kynttilät jo aiemmin juhlapäivänä.

 

 

Evästeet