15.08.2019 Kesämökkiläisistä punkalaitumelaisiksi
– Etsimme kesäpaikkaa läheltä Keikyää, mutta mikään ei oikein tuntunut omalta. Yhtenä juhannuspäivänä kuitenkin näimme ilmoituksen tästä paikasta ja lähdimme katsomaan. Ajettiin tuota pihatietä ja molemmat ajattelivat heti, että tämä tässä on meidän paikkamme, muistelee Ylijoki.
Heti alusta asti pariskunnan sisällä oli pienoin ajatus siitä, että kesämökiksi ostettu paikka tulisi joskus olemaan heidän kotinsa.
Ylijoki ja Leiviskä asuivat Vantaalla, kun lopullinen ajatus maalle muuttamisesta tuli.
– Anne rupesi aluksi miettimään ääneen, että jospa muutettaisiin tänne kesämökille ihan vakituisesti. Sitten ajattelin, että ei muuta kuin Vantaan kämppä myyntiin, sanoo Leiviskä.
– Yksi unelmani toteutui siinä, kun muutimme tänne maalle, jatkaa Ylijoki.
Pariskunnan mukaan saattaa mennä välillä parikin tuntia vain ihastelemalla maisemia ja kuuntelemalla linnun laulua.
– Punkalaitumessa viehättää suunnattomasti rauha, hiljaisuus ja turvallisuus. Täällä elämme normaalia rauhallista elämää, sanoo Ylijoki.
– Tahti täällä maalla on paljon rauhallisempaa. Kauppaan kun menee niin kenelläkään ei ole kiire ja ihmiset jäävät jopa juttelemaan, tuumii Leiviskä.
Ylijoki ja Leiviskä ovat löytäneet Punkalaitumelta jo harrastusmahdollisuuksiakin. Lisäksi he ylistävät harrastustarjontaa, joka on heidän mukaansa erittäin monipuolista.
– Aloitin ensin Pihlajanmarjat – kuorossa, mutta sitten löysin teatterikerhon toiminnan ja lähdin siihen mukaan. Sitten oli pakko luopua kuorolaulusta, kun teatteri vei niin paljon aikaa, sanoo Ylijoki.
Eniten suuresta kaupungista he kaipaavat omia läheisiään.
– Kyllä eniten jäimme kaipaamaan kaupungista lapsia ja lapsenlapsia. Siellä kun on asunut koko elämänsä niin toki Vantaalle jäi myös paljon ystäviä, jatkaa pariskunta.
Ylijoki ja Leiviskä kaipaisivat Punkalaitumelle kuitenkin enemmän kauppoja sekä kirpputoreja.
– Olisihan se hienoa, jos tulisi lisää työpaikkoja ja yrityksiä, joiden kautta saataisiin lisää palveluitakin paikkakunnalle. Teiden huono kunnossapito on myös yksi asia, jota voisi kunnassa kehittää, sanoo pariskunta.
Ylijoki ja Leiviskä ovat asuneet Punkalaitumella nyt noin 1,5 vuotta ja ovat aivan ihastuneita uuteen kotikuntaansa.
– Täällä saa olla juuri sellainen kuin on, tiivistävät Anne Ylijoki ja Kalevi Leiviskä.