Olemme Facebookissa!

12.05.2016 Salen myymälä suljetaan kesäkuussa

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Prihti pelkää Salen myymälän lakkauttamisen siirtävän kaupankäyntiä naapurikuntiin.
Satakunnan Osuuskauppa on tammikuussa alkaneiden yt-neuvotteluiden päättymisen jälkeen päättänyt lopettaa Sale Punkalaitumen liiketoiminnan kesäkuussa 2016. Kauppa toimii vuokrakiinteistössä, joten liiketoiminta loppuu ennen nykyisen vuokrasopimuksen päättymistä.

– Tämä vaikea päätös on syntynyt pitkällisen harkinnan jälkeen. Henkilökunnan työpanos yksikössä on ollut moitteeton. Yksikön toiminnan jatkamiselle ei ole erilaisista vaihtoehtoselvityksistä ja säästötoimenpiteistä huolimatta löytynyt taloudellisia ja toiminnallisia edellytyksiä, Satakunnan Osuuskaupan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Jussi Kaartinen pahoittelee.


Sale Punkalaidun ei ole Kaartisen mukaan pitkään aikaan täyttänyt Sale-lähikauppaketjun edellyttämiä tila- ja toimintavaatimuksia. Punkalaitumen vaikutusalueen päivittäistavaramarkkinat eivät myöskään ole kooltaan riittävät uusien tilojen rakentamiselle tai olemassa olevien liiketoimintakalusteiden korjaamiselle tasolle, jota S-ryhmän toimintamallit edellyttävät.


– Nykyisellään Sale Punkalaidun ei täytä asiakaslupauksia, joihin Satakunnan Osuuskaupan ja koko S-ryhmän päivittäistavarakaupan liiketoimintamallit ovat sitoutuneet. Olemme silti halunneet pitää Sale Punkalaitumen ovet avoimina niin pitkään kuin mahdollista, mutta nyt esimerkiksi liiketoiminnan kylmäkalusteet vaatisivat merkittävää investointia, Kaartinen kertoo.


Lopetettavassa Sale Punkalaitumen myymälässä työskentelee viisi henkilöä. Heille kaikille tarjotaan työtä toisista Satakunnan Osuuskaupan marketkaupan toimipaikoista. Lähimmät Satakunnan Osuuskaupan toimipaikat ovat Huittisissa, Kiikassa, Harjavallassa, Kokemäellä ja Köyliössä.

Kahdelle pitäisi löytyä asiakkaita

Punkalaitumen Salen lakkautusuutinen ei ole oikeansuuntaista kehitystä paikkakunnalla, sanoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Prihti (ps). – Se johtaa vain kaupankäynnin siirtymiseen kuntarajojen ulkopuolelle entistä voimakkaammin, Prihti pelkää.


Hän pitää Satakunnan Osuuskaupan Sale-myymälän sulkemista Punkalaitumella erittäin huonona uutisena. – Yt-neuvottelujen alkaessa sulkemista tietysti pelättiin mutta toisaalta samaan aikaan oli jo tehty päätös paikallisen Siwan lakkauttamisesta.


– Salen lakkautus on tappio koko Punkalaitumen elinkeinoelämälle. Osa kaupankäynnistä tulee siirtymään oman pitäjän ulkopuolelle. Erittäin tärkeää olisi nyt löytää korvaavaa päivittäistavarakauppaa harjoittava ryhmittymä tai yrittäjä K-supermarketin rinnalle, Prihti sanoo.


Hän korostaa, että päivittäistavarakaupat ovat Punkalaitumella toki kilpailijoita mutta samalla myös toistensa kirittäjiä ja toistensa palveluiden täydentäjiä.


– Uskoisin asiakaspohjaa löytyvän kahdelle päivittäistavarakauppaa harjoittavalle liikkeelle Punkalaitumelta sekä tietysti vähän naapurikuntien puoleltakin.


– Hyvä esimerkki on Veljekset Keskinen Oy Tuurissa. Ei se ole paikasta riippuvaista, missä kauppaa käydään, kunhan vaan kauppaa käydään. Jos katsotaan karttaa ja Punkalaitumen ylle piirretään 50 km säteelle ympyrä, sen sisälle mahtuu yli 60 000 asukasta hyvinkin läheltä, Ari Prihti muistuttaa.

Evästeet