Olemme Facebookissa!

10.10.2019 Uusi päiväkoti on Punkalaitumella elämän merkki

Lapti Oy:n aluejohtaja Kari Mäkelä (2. oik.) esitteli päiväkodin tiloja Sami Uutolle, Petri ja Elina Korhoselle sekä Martti Mölsälle.
Riissuontien varteen nousevan uuden päiväkodin harjannostajaiset pidettiin viime viikon torstaina. – Päiväkoti on elämän merkki ja kuvaa pitäjän elinvoimaa, totesi KVR-urakoitsijan Lapti Oy:n aluejohtaja Kari Mäkelä omassa puheenvuorossaan.

Harjannostajaisissa vieraat pääsivät tutustumaan lähemmin myös uuden päiväkodin vielä keskeneräisiin tiloihin. Hirsirakennuksesta todettiin löytyvän tilaa yllättävänkin paljon.


– Hirsi on koeteltu materiaali. Rakennus saadaan kuivana käyttövaiheeseen, sillä säänsuojaus toteutettiin siten, että samalla kun runkoa pystytettiin, vesikatto rakennettiin rungon vieressä pihalla ja nostettiin lohkoina paikoilleen heti rungon valmistumisen myötä. Ajallisestikin suunnittelu onnistui. Ratkaisu on turvallinen ja sisäilmaltaan hyvä, Kari Mäkelä kuvaili.


Lapti Oy:llä on hänen mukaansa runsaasti kokemusta päiväkotien rakentamisesta. – Se on yksi erikoisosaamisalueistamme. Päiväkotitiloja olemme toimittaneet jo noin 10 000 lapselle Suomessa. Meillä on käsitys siitä, millaiset tilojen pitää olla.


– Erityisesti uudessa päiväkodissa on kiinnitetty huomiota sisäilman puhtausvaatimuksiin. Ne ovat vaatineet myös töiden järjestelyltä huolellisia toimenpiteitä. Mielestäni vaatimukset on pystytty toteuttamaan hyvin.
Kari Mäkelän mukaan uusi päiväkoti tulee valmistumaan hyvissä ajoin ennen vuoden vaihtumista. – Todennäköisesti joululomalle voidaan jo lähteä hyvillä mielin.


Punkalaitumen kunnalle rakennus luovutetaan vuoden vaihteessa. Samalla, kun Mäkelä kiitti kunnan edustajia hyvästä yhteistyöstä, hän muistutti, että uusi päiväkoti pysyy hyvässä kunnossa, kunhan muistetaan kaksi asiaa. – Ylläpito ja hoito ovat jatkossa kunnan vastuulla. Niistä pitää muistaa huolehtia.
Harjannostajaisiin vieraat toivotti tervetulleiksi varhaiskasvatusjohtaja Pirkko-Liisa Henttinen. Hänen mukaansa uutta päiväkotia on odotettu ”sormet ristissä”. – Uusia tiloja odotetaan malttamattomina, sillä tällä hetkellä toimimme jo neljänsissä väistötiloissa.


Henttinen kiittikin puheessaan menneen neljän vuoden aikana päiväkodin suunnittelu- ja rakennustöihin osallistuneita. – Kyseessä on iso joukko, jolla kuuluu suuri kiitos.

Panostetaan tulevaisuuden tekijöihin


Punkalaitumen kunnan puheenvuoron harjannostajaisissa käytti kunnanhallituksen puheenjohtaja Linda Lähdeniemi (kesk.). Hän muisteli päiväkodin rakentamispäätöksen ensimmäisiä askelia.


– Taisi olla ihan ensimmäisiä kunnanhallituksen kokouksia, jossa sain istua valtuustokauden alussa, kun kävimme hallituksen porukalla katsomassa eri paikkoja, mihin uusi päiväkoti rakennettaisiin. Ja päätettiin sitten, että se tulee juurikin tähän. Hieman sivumpaan, mutta silti ihan keskustaan ja lähelle luonnon rauhaa.


 – Työmaa on edennyt ripeästi ja ilman kommelluksia. Se, jos mikä on hienoa ja arvostettavaa. Kiitos tästä hyvästä yhteistyöstä Laptille, rakentajille sekä kaikille, jotka ovat olleet rakennusprosessissa mukana. Päiväkodissa on nyt katto pään päällä. Olette kaikki tehneet hienoa ja tärkeää työtä sen eteen, että paikkakuntamme lapset saavat pian touhuta uudessa päiväkodissa. Tiloissa, joissa jokaisella on hyvät edellytykset kasvaa ja kehittyä sekä luoda yksilöllistä elämän polkua. Toivomme, että työ jatkuu yhtä hyvänä, kuin se on tähänkin asti ollut.


Lähdeniemi muistutti myös, että päiväkodin lapset ja aikuiset ovat joutuneet viimeisen neljän vuoden aikana muuttamaan useita kertoja paikasta toiseen. – On joudutti siirtymään, odottamaan, miettimään vaihtoehtoisia ratkaisuja, pohtimaan ja ajattelemaan, mitä jos? Tämä on varmasti ollut raskasta kaikille osapuolille ja stressaavaa aikaa. Uuden päiväkodin myötä tällainen ravaaminen loppuu ja päiväkodin toiminta saadaan vakiinnutettua uusiin tiloihin.


– Kuntana haluamme panostaa tulevaisuuden tekijöihin, lapsiin ja nuoriin. Uusi hirsipäiväkoti on siitä hyvä osoitus niin kuin on hirsinen koulukin. Ne ovat kertovat siitä, mikä meidän kunnallemme on tärkeää, Linda Lähdeniemi totesi.

 

Evästeet