Olemme Facebookissa!

09.06.2022 "Uuden maailman" ylioppilaat saivat valkolakkinsa

Punkalaitumen lukio tämä kevään ylioppilaat. Alarivissä: Julia Paija, Niilo Salioja ja Emma Helminen. Ylärivissä: Emma Aro, Hanna-Maria Varpula, Noora Mykrälaakso ja Jasmin Nieminen.
Lauantaina 4.6. juhlittiin kevään uusia ylioppilaita, peruskoulunsa päättäviä ja ammattiin valmistuneita. Punkalaitumen lukiosta valmistui yhteensä seitsemän uutta ylioppilasta. Tänä keväänä juhlaa ei varjostanut huoli koronasta tai uusista tiukentuvista rajoituksista. Juhlasaliin kerääntyikin kiitettävä määrä uusien ylioppilaiden sekä yhdeksännen luokan päättävien läheisiä.

Juhlan aloitti uusien ylioppilaiden sisäänmarssi Finlandia-hymnin säestämänä. Sen jälkeen juhlatilaisuuden avasi Yhteiskoulun ja lukion rehtorin Arto Asan tervehdyssanat, jotka oli osoitettu peruskoulunsa päättäville yhdeksäsluokkalaisille.


Puheessaan Asa vertasi yläkouluaikaa jääkiekkopeliin. 7. luokka on ensimmäinen erä, 8. luokka toinen ja 9. luokka kolmas. Pelissä on myös eritasoisia ja erilaisia vastustajia eli oppiaineita. Toiset niistä ovat helppoja, toiset taas huomattavasti haastavampia. Vaikeiden vastustajien kanssa joutuu taistelemaan enemmän, jotta voitto tai edes tasapeli olisi mahdollinen.


Joukkue koostuu erilaisista pelaajista, kuten Asa puheessaan kertoo. – Jotkut pelaavat kaikki kolme erää hyvin ja pystyvät pelaamaan myös missä tahansa kokoonpanossa ja mitä tahansa joukkuetta vastaan hyvin. Joku toinen teistä pelaa 1.erän huonosti ja loput erät hyvin. Sitten taas on pelaajia, jotka pelaavat hyvin ainoastaan joidenkin tiettyjen pelaajien kanssa.


Oleellista on kuitenkin se, että kaikkien panosta tarvitaan jotta pelissä voidaan menestyä. – Hyvä joukkue tekee myös yksittäisistä pelaajista parempia ja päinvastoin, huono joukkue tähtipelaajasta keskinkertaisuuden. Pyrkikää siis elämässänne vaalimaan hyvää joukkuepeliä, Asa totesi.


Puheen jälkeen siirryttiin yhdeksäsluokkalaisten päättötodistusten jakoon. Lisäksi juhlassa kuultiin bändikerhon esittämänä kappale, Maailma on sun ja nähtiin 9. luokkalaisista koottu videoesitys.

Menestystä uusille ylioppilaille


Juhlan odotetuin hetki oli käsillä, kun uusille ylioppilaille jaettiin ylioppilastodistukset sekä valkolakit. Lakituksesta vastasivat rehtorin lisäksi 3. vuosikurssin ryhmänohjaaja Irene Ojainmaa sekä 2. vuosikurssin ryhmänohjaaja Anna-Kaisa Mäkinen.


Lakituksen jälkeen rehtori Arto Asa puhui uusille ylioppilaille. – Te, jotka nyt painatte valkolakin päähänne, tulitte lukioon siinä vanhassa maailmassa. Eli ennen koronaa ja Venäjän agressiivista hyökkäystä Ukrainaan. Jatkatte matkaa uudessa maailmaa.


Vaikeista ajoista huolimatta punkalaitumelaiset ylioppilaat menestyivät kirjoituksissa hyvin ja niittivät menestystä STT:n tekemässä lukiovertailussa. Punkalaitumen lukio oli Pirkanmaan paras ja valtakunnallisella tasollakin kolmas.


– Hyvistä tuloksista huolimatta, te ylioppilaat olette eräässä elämänne merkittävimmässä taitekohdassa. Koulu on jäämässä taakse ja ehkä myös tuttu ja turvallinen kotinne. Katseenne suuntautuvat tulevaisuuteen, Asa toteaa puheessaan.


Uusilla ylioppilailla on edessään suuria muutoksia. Osa saattaa suunnatta jatko-opintojen pariin ja osalla taas on välivuosi aikaa miettiä mitä elämältään haluaa. Puheen päätteeksi Asa kehotti ylioppilaita tekemään valintoja, jotka tuntuvat heistä oikeilta. – Elämämme on täynnä vaihtoehtoja, oikeita ja vääriä. Ole luova ja joustava. Harkitse ja valitse sinulle parhaiten sopiva reitti, joka toteuttaa toiveesi ja vastaa ajatusmaailmaasi.


Puheita, musiikkiesityksiä ja runonlausuntaa


Puheen jälkeen ohjelmassa oli Yhteiskoulun valinnaisen musiikin ryhmän ja opettajien kuoron esittämä kappale Anna mennä, lennä. Lisäksi juhlassa kuultiin uusien ylioppilaiden ja riemuylioppilaan puheet.


Uusien ylioppilaiden puheen pitivät Emma Aro ja Niilo Salioja. Puheessaan he kiittivät ryhmänohjaajaansa, opettajiaan ja vanhempiaan. Lisäksi he puhuivat suunnitelmistaan tai niiden puutoksesta.


– Ei ehkä olekaan yllätys, että monella meistä ei ole timantinkirkkaaksi hiottua tuhatvuotissuunnitelmaa, tai no, välttämättä suunnitelmaa ollenkaan. Vaikka kompassin neula saattaa kiertää ympyrää, uskomme, että kaikki ovat lopulta menossa itselleen oikeaan suuntaan.


Riemuylioppilaiden puheen piti Katariina Ahtiainen, joka muisteli puheessaan keskikoulun rehtori Tapio Aalto-Setälän matematiikan tunnilla opettamia tiheyslaskuja mieleenpainuvien esimerkkien avulla. Ikimuistoiseksi lausahdukseksi oli myös jäänyt äidinkielen lehtori Helmi Kososen lausahdus. – Jos voit jonkin asian sanoa kolmella sanalla, mitä siihen viittä käytät.


Riemuylioppilaan puheen päätti lainaus Hiski Salomaan kappaleesta Lännen lokari. ”Vaikka maailman myrskyt meitä tuudittaa, niin vapaus se varmasti voittaa.”. Lainaus kiteytti hyvin kaikkien juhlassa kuulleiden puheiden sanomat.


Tilaisuuden päätteeksi uusi ylioppilas Hanna-Maria Varpula soitti yhdessä sisarensa Henriikan kanssa viuluilla Oskar Merikannon säveltämät kappaleet Onnelliset sekä Kansanlaulu. Lopuksi lukion puhekurssi lausui runon, Minä elän, minkä jälkeen laulettiin yhteisesti Gaudeamus igitur.


Evästeet