07.20.2021 Krista, Jani ja Niko Ukkonen kasvoivat maatilan töihin lapsesta lähtien

Kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin, oltiin monella maatilalla tienhaarassa. Mikäli aikoi menestyä myös tulevaisuudessa, oli yksikkö- ja tilakokoa kasvatettava. Krista, Jani ja Niko Ukkosen isä Ari valitsi tämän reitin. Alkoi sikaloiden rakentaminen.

– Kai tällä tilalla sikoja on ollut aina, mutta isän aikana alkoi laajentaminen. Nyt meillä on 250 emakkoa ja pari tuhatta lihasikaa, kertoo Niko Ukkonen.

Vuonna 2013 Ukkosen tilalle otettiin uusi kehitysaskel. – Mietimme, miten monipuolistaisimme peltoviljelyä ja päädyimme nautoihin. Aluksi suunnitteilla oli 50 sonnin pihatto, mutta homma vähän kasvoi matkan varrella. Nyt nautapaikkoja on 750, Krista naurahtaa.

Naudat ovat Ukkosen pihatossa ”ternistä teuraaksi”. Se tarkoittaasitä, että vasikat tulevat tilalle parin viikon ikäisinä ja lähtevät teuraiksi vähän alle kaksivuotiaina.

– Peltoalaa on kasvatettu samaan aikaan, koska tavoitteenamme on olla viherrehun ja eläimille syötettävän viljan suhteen omavaraisia. Päivittäin viljaa kuluu seitsemän tonnia ja hyvänä vuonna omavaraisuustavoite voisi toteutua, Niko kertoo.

Työ maatalousyrityksessä on kolmikon mukaan raskasta, mutta myös monipuolista, ja pitää sisällään myös tiettyä yrittäjän vapautta. – Tuntimääristä ei kannata puhua, sen verran paljon päivät vaihtelevat. Eläinten kanssa on tietysti vakiohommat ja sesonkiaikoina päivät väkisin venyvät. Silti työssä on tiettyä vapautta. Voi itse päättää milloin minkäkin asian tekee.

Selkeä työnjako Ukkosilla silti tilalla on. Krista hoitaa paperityöt ja emakot, Jani lihasiat ja puolet peltosektorista. Nikon vastuulla ovat naudat ja puolet pelloista. – Pystymme jokainen tekemään toistemme työt eli yritys ei ole yhden ihmisen varassa. Kaikki olemme perillä, missä milloinkin mennään ja keskustelu on avointa.

Ukkoset työllistävät tällä hetkellä neljä ulkopuolista työntekijää sekä lisäksi kaksi kausityöntekijää.

Nälkää riittää

Tänä syksynä on julkisuudessa puhuttu paljon maatalouden huolestuttavasta tilanteesta. Takana on huono viljavuosi ja monella tilalla taloudellinen ahdinko kolkuttaa ovella. Ukkosella ollaan kuitenkin luottavaisella mielellä.

– Viljan keskisato oli meillä parempi kuin edellisellä satokaudella ja säiliörehusta tuli ennätyssato. Se kompensoi heikompaa ohrasatoa. Totta kai meilläkin silti joudutaan ohraa ostamaan tilan ulkopuolelta.

Ukkosen tilaa on kasvatettu aina 90-luvun puolivälistä lähtien ja myös nykyiset yrittäjät ovat viime vuosina tehneet isoja investointeja. – Kyllähän menopuoli on tullut tutuksi, mutta ei pankin raha pelota, kun asiat on hyvin suunniteltu. Maatalousyrittäjän pitää osata käyttää laskinta ja pidettävä riskienhallinta mielessä. Meillä investointeja ei ole tehty hetken mielijohteesta, vaan kyllä niitä on tarkkaan mietitty. Onneksi vielä ei ole tarvinnut yhtään ratkaisua katua.

– Meidän ajatuksenamme on ollut hallittu kasvu. Aina pitää olla visio ja ajatus, mitä tehdään. Totta kai uusia suunnitelmia on olemassa mutta kuokkaa ei vielä ole lyöty maahan. Nälkää kehittää ja kasvattaa tilaa on vielä, ei tähänkään oikein malta jäädä, Krista, Niko ja Jani tuumivat.

Syyllistämisen sieto vaatii paksua nahkaa

Valtoimenaan vellovassa ympäristökeskustelussa maatalouden harteille on laskettu useasti syyllisen viittaa milloin mistäkin syystä. Esillä ovat olleet muun muassa turvepellot, nautojen metaanipäästöt ja Itämeren fosforikuormitus.

– Maatalousyrittäjällä pitää olla sopivan paksu nahka, eikä medialukutaitokaan ole pahasta. Tai sitten vaan pitää elää omassa pienessä kuplassaan, naurahtaa Niko Ukkonen.

Sisaruskolmikko muistuttaa, että myös maataloudessa tehdään jatkuvasti ilmastotekoja. – Nurmiviljely sitoo hiiltä. Mekin luomme hiilen sidontapohjaa korjaamalla viherrehua. Vastaavasti hiilijalanjälkeä pienennetään mahdollisimman tehokkaalla tuotannolla. Mitä paremmat sadot, sitä vähemmän päästöjä. Sama ajatus pätee eläintuotannossa.

– Maataloutta on helppo syyllistää, koska se on maassa välttämätön pakko. Ruokaa on tuotettava. Kaikella tuotannolla on tietysti hiilijalanjälki, mutta kyllä se kotimaisen ruoan osalta on huomattavasti pienempi, kuin ulkoa tuodulla ruoalla.

Krista, Niko ja Jani Ukkosen mielestä maatalouden hiilijalanjäljen sijaan pitäisikin puhua koko kotimaisen ruoantuotantoketjun jalanjäljestä. – Silloin puhuttaisiin myös elintarvikkeiden jalostuksen, kuljetusketjun ja myynnin kokonaisuudesta. Eikä pelkästään yhdestä alasta ketjun sisällä. Se varmaan kirkastaisi myös tavallisen kuluttajan käsitystä asiasta.