06.10.2022 Saa tässä aikansa kulumaan

Uusi-Kouvojen maatilayritys on tilayhtymä, johon kuuluu Juhon kotitila Punkalaitumella sekä Huittisten Huhtamosta hankittu toinen maatila. Kasvatettavan lihakarjan emolehmät ovat Punkalaitumella ja niiden vieroitetut vasikat Huhtamossa. Tila on ollut luomutuotannossa vuosituhannen vaihteen tienoilta lähtien.

– Kasvatamme Charolais-rotua. Charolainen on rotuna rauhallinen ja siinä mielessä mukava kasvatettava. Meillä on myös muutama Lapinlehmä, mutta ne ovat lähinnä harrastusmielessä, Sanni ja Juho kertovat.

Terveen Charolais-karjan turvaamiseksi tilalla on eläinten suhteen ”sisäinen kierto”. Eläimet kasvatetaan alusta loppuun ja oman tilan vasikoiden joukosta tulevat myös uudet emolehmät.

Omavaraisuuteen pyritään myös karjan ruokinnassa. – Syötettävä rehu ja vilja tulevat omilta pelloilta ja vuokramailta. Pari vuotta sitten oli huono heinävuosi. Silloin saimme apua toisilta luomutuottajilta. Yhteistyö tässä työssä toisten tuottajien kanssa on oikeastaan yksi elinehdoista. Varsinkin nyt, kun kulut ovat kohonneet rajusti.

Sesongista toiseen

Karjan kasvattajien työtä pidetään usein raskaana. Sanni ja Juho Uusi-Kouvo tyytyvät kuittaamaan työn raskauden huumorilla. – Saa tässä aikansa kulumaan.

– Lehmät ja vasikat ovat kivoja työkavereita, eivätkä valita turhasta. Niiden kanssa tulee paremmin toimeen, kuin monen ihmisen, naurahtaa Sanni.

– Minä en oikein osaa sanoa, missä kohtaa työn raja menee. Koko ikäni olen ollut mukana kotitilan töissä. Talvikausi, kun karja on otettu sisään, on rauhallisempaa, mutta kevättalvesta syksyyn on monta sesonkia peräkkäin, Juho kuvailee.

Sesonkikausi alkaa emolehmien poikimisesta maaliskuussa. Sen jälkeen vuorossa ovat kevätkylvöt, rehunteko, puinnit ja muut syystyöt, vasikoiden vieroitus ja karjan siirtäminen sisätiloihin. Oman tilan töiden lisäksi Juho käy urakoimassa kesäisin niitto-, karhotus- ja paalaustöissä.

Lihakarjan kasvattajat varmistavat, että kauppojen lihatiskeiltä ja kylmäaltaista löytyy kotimaista lihaa ja lihajalosteita. Uusi-Kouvoilla sonnit saavat kasvaa kaksivuotiaiksi, jonka jälkeen ne lähtevät teuraiksi. Lehmäpuolisten hiehojen teurasikä on 18 kuukautta. Tällä hetkellä sopimuskumppanina on Atria.

Lihan hinta nousee, kulut enemmän

Suomessa on pitkään puhuttu ruokakriisistä ja kotimaisen tuotannon merkityksestä osana huoltovarmuutta. Lihan tuottajille maksettava korvaus lihakilosta tiedetään kehnoksi suhteutettuna kauppaketjujen katteisiin. Välissä myös lihan jalostaja vie kakusta oman siivunsa.

– Naudan lihasta saatava hinta muodostuu perushinnasta ja sen päälle maksettavista lisistä. Niitä ovat muun muassa määrälisä, luomulisä, lihaksikkuusluokka ja rasvaluokka. Sonnista saa keskimäärin viisi euroa kilolta, hiehosta huomattavasti vähemmän, Sanni ja Juho kertovat.

Heidän mukaansa teurashiehojen pitäminen ei ole edes kannattavaa, mutta ne tulevat sonnin kasvatuksen ”sivutuotteena”.

Vuoden kuluessa lihan hinta on kyllä Uusi-Kouvojen mukaan noussut viitisenkymmentä senttiä kilolta. – Samaan aikaan tuotantopanosten nousu on ollut kovempaa. Koneiden hinta, polttoaine, paalien pakkausmuovi, sähkö. Kaikki ovat nousseet kymmeniä prosentteja. Lihan hinnan nousulla tätä ei kateta.

– En ole edes lähtenyt laskemaan, mitä lihasta pitäisi saada, jotta tuotantopanosten jälkeen jäisi elämiseen enemmän. Karkeana heittona voisi sanoa, että euro enemmän vähintään, sanoo Juho.

Kauppaketjujen maataloustuottajan tukemista kuuluttavat etusivukampanjat pariskunta kuittaa markkinointipuheina. – Kauppaketjut tekevät parempaa ja parempaa tulosta, mutta katteesta ei olla valmiita luopumaan piiruakaan. Kun kate on prosentteina, tarkoittaa se kaupalle suurempaa katetta tuotteen hinnan noustessa.

Lihakarjan osalta moni karjan kasvattaja onkin luopunut leikistä. – Tämän hetken kulurakenteelle ei voi mitään, mutta jatkossakin ihmisten pitää syödä. Maailman tappiin ei meno voi tällaisena jatkua. Meillä on se etu, että kaikki tuotanto on omissa käsissämme, emme ole esimerkiksi ”naimisissa” teurastamon kanssa.

Matriarkka johdattaa laumaansa

Kun kurvaamme kuvaamista varten Palojoen tuntumaan karja laiduntaa rauhassa apilaa ja heinää kasvavalla laitumellaan. Ihmisten lähestyessä päät nousevat ja aikansa uteliaina katseltuaan lehmät vasikoineen alkavat hiljalleen lähestyä.

– Tuo sarvipäinen lehmä on Irene. Se on 11-vuotias ja vanhin emolehmämme, lauman matriarkka, selittää Sanni kookkaan sarvipään lähestyessä. Irene ei kuulemma ole luonteeltaan hankala, mutta ei välitä ihmisen rapsutuksista. Lehmätkin ovat persoonia.

Jostain taaempaa lauman keskeltä tietään raivaa 8-vuotias Simo-sonni. Sen tehtävä on laumassa varmistaa, että kevättalvella pihattoon syntyy uusia vasikoita. Uusi-Kouvojen toinen sonni, 3-vuotias Pelliini, on toisella laitumella. – Simo on jo 8-vuotias ja sellainen puolentoista tonnin jässikkä. Se alkaa olla työnsä meillä tehnyt.

11-vuotiaaksi ja kymmenen vasikkaan synnyttäneeksi Irene vaikuttaisi olevan hyväkuntoinen. Toki rakenteesta näkee, että synnytyksiä ja ikävuosia on karttunut. – Emolehmiä pidetään niin kauan, kuin niiden rakenne kestää. Tällä hetkellä emolehmämme ovat keskimäärin melko nuoria. Useamman kerran synnyttänyt lehmä on vaivaton, sillä se tietää, miten sen kuuluu vasikan kanssa toimia, maitoa riittää ja siinä on hyvin rasvaa, Juho kertoo.

Jokaisella lehmällä, vasikalla ja sonnilla on myös nimi. Niin ei tarvitsisi välttämättä olla. – Tykkään, että eläimillä on nimet. Haluan tietää, kenen kanssa töitä tehdään ja eläimiä on mukava puhutella nimillä. Olen pyrkinyt siihen, että jokaisen emolehmän vasikoilla on nimi jonkun teeman mukaan. Jonkun vasikat olen nimennyt esimerkiksi tähtien mukaan, kertoo Sanni.

– Sanni muistaa nimet, minä en, Juho naurahtaa. – Juho saattaa usein selittää, että se lehmä, jolla on sarvet. Ei se muista kaikkien nimiä, vahvistaa Sanni.

Pappan neuvo

Sanni ja Juho Uusi-Kouvo ovat molemmat olleet opiskelemassa agrologeiksi Mustialassa. Siellä pariskunta myös tapasi toisensa. Häitä vietettiin vuonna 2019.

Pariskunnalla on kaksi lasta: joulukuussa 4-vuotta täyttävä Venla ja 2-vuotias Matias. – Molemmat olisivat innokkaita osallistumaan töihin, mutta vielä tällä hetkellä intoa on enemmän kuin itsesuojeluvaistoa, Juho naurahtaa.

– Pappani sanoi aina, että vaimo pitää hakea vähintään 70 kilometrin päästä. Koitin sitä neuvoa noudattaa, mutta pieleen meni.

Pieleen meni, mutta vain osittain. – Olen Raisiosta kotoisin, mutta mummini Eila ja edesmennyt pappani Yrjö Saksanen olivat punkalaitumelaisia, paljastaa Sanni.