Punkalaitumella Murronharjuntien varrella syttyi keskiviikkoaamuna 27.12. maatilan konehallin korjaamo-osassa tulipalo.
Palo saatiin sammumaan tehokkaalla alkusammutuksella ja paloalue rajoittui muutaman neliömetrin alueelle konehallin katto- ja seinärakenteita.
Palon havaitsi maatilan vanhaisäntä, joka yhdessä tilan isännän kanssa aloitti alkusammutuksen jauhesammuttimilla. – Alkusammutus oli erittäin onnistunut ja se käytännössä sammutti palon. Pelastuslaitos raivasi seinärakenteita ja varmisti, ettei tuli pureutunut rakenteisiin, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Eetu Räsänen.
Kumpikin alkusammutukseen osallistuneista altistui savulle ja jauhesammuttimien pölylle. Ensihoito tarkasti heidän kuntonsa.
Päivystävän palomestarin mukaan konehalli kärsi pieniä vahinkoja. – Savuvahinkoja syntyi ja hetkellisesti lämpö on korjaamo-osassa ollut korkea, koska muovinen kellokin on seinältä sulanut. Lopulliset vahingot selviät tarkemmissa tutkimuksissa.
Palon tarkkaa syttymissyytä ei tiedetä, mutta päivystävän palomestarin mukaan on epäilys, että se olisi saanut alkunsa sähköjohdoista.
– Tilannepaikalla oli viisi pelastuslaitoksen yksikköä ja pari yksikköä lähellä reservissä. Tällaisiin tulipaloihin lähdetään aina isolla vasteella liikkeelle. Osa hälytetyistä yksiköistä voitiin käännyttää takaisin matkalta, kertoo päivystävä palomestari Eetu Räsänen.
» Takaisin arkistoon