Punkalaitumen uudeksi kunnanjohtajaksi on valittu Kyyjärven kunnanjohtaja Tiina Pelkonen. Kunnanvaltuusto teki valintapäätöksen tänään pitämässään kokouksessa yksimielisesti. Pelkonen on ehtinyt toimia Kyyjärven kunnanjohtajana kuuden vuoden ajan ja aloittanee uudessa virassaan Punkalaitumella aikaisintaan lokakuun puolivälissä nykyisen kunnanjohtajan Tuija Ojalan jäädessä varhennetulle vanhuuseläkkeelle.
Tarkemmin valinnasta sekä Pelkosen ajatuksista torstaina ilmestyvässä lehdessä.
» Takaisin arkistoon