Olemme Facebookissa!

17.01.2019 Positiiviset tarinat tuovat ihmisiä lähemmäksi toisiaan

Kahmalollinen sydämiä kuvaa hyvin hankevetäjä Hanna-Mari Kamppikosken vetämää Tule kotiin -hanketta. Sen myötä Punkalaitumesta on nostettu esiin positiviisia tarinoita ja myönteisiä asioita.
Punkalaitumen seurakunnan yhteistyössä kunnan kanssa hallinnoiman Tule kotiin -hankkeen toisen vaiheen varmistumista odotellaan innolla vielä tammi-helmikuun aikana. – Tämä on ollut merkityksellistä työtä ja Punkalaitumella on vielä paljon esiin nostettavaa. Työtä on tekemättä ja siksi olisi tärkeää, että hanke saisi jatkoa, sanoo hankevetäjä Hanna-Mari Kamppikoski.

Tule kotiin -hankkeen ensimmäinen vaihe päättyy kuluvan vuoden maaliskuussa. Hankkeen aikana Hanna-Mari Kamppikoski on saanut kertoa monia positiivisia tarinoita. – Se, että nostetaan esiin positiivisia ja hyviä asioita, lisää hyvää ja kantaa hedelmää. Tarinoiden myötä ihmiset ovat tulleet myös lähemmäs toisiaan.

 

– Itsekin olen saanut paljon enemmän, kuin olisin ikinä kuvitellut. Ihmeellisiä asioita on tapahtunut. Alusta lähtien on tuntunut hyvältä, että työlle on siunaus. Se on valtava etu ja turva.

 

Hanna-Mari Kamppikoski on hankevetäjänä eräänlainen positiivisuuden ilmentymä. Hän jakaa kiitosta moneen suuntaan, mutta ei keksimälläkään keksi mitään negatiivista. – Ympäristöstä on tullut paljon tukea ja kun sitä saa, tukee se myös työtäni. Kun aloitin hankevetäjänä, olivat silloinen kunnanjohtaja Jyrki Moilanen ja kirkkoherra Irina Kaukinen ideoineet jo paljon. Sain heiltä hyvän priiffauksen ja Mölsän Oilin perässä kuljin alkuun kuin kananpoika. Taisin ihan leimautua, mutta Oili olikin ensimmäinen henkilö, jonka kunnassa tapasin. Hän on ollut oppiäitini, mentorini ja kollegani.

 

– Siitäkin saan olla tyytyväinen, että hanke on otettu tosissaan alusta asti myös kuntalaisten ja yritysten keskuudessa. Olen saanut vapaat kädet ja työtäni on kunnioitettu.

 

”Joskus vielä”
 

Hanna-Mari Kamppikoski kertoo Tule kotiin -hankkeen tavoittaneen tähän mennessä jo tuhansia ihmisiä. –Facebookissa pyörivän hankemainoksemme on nähnyt tällä hetkellä jo 12 000 ihmistä. Yli-Kirran kaikkien aikojen maatalousnäyttelyssä juttelin lukuisten potentiaalisten muuttajien kanssa, Eläkeliiton Kaamosristeilyllä esittelin hanketta parille tuhannelle risteilymatkustajalle. Näiden lisäksi olen ollut useissa pienissä ja suurissa tilaisuuksissa esittelemässä hanketta. Totta kai näkyvyys Facebookissa on tärkeää mutta kyllä kasvokkain tapaamiset ovat tärkeimpiä.

 

– Erilaisissa keskusteluissa muualla asuvien ”laitumelaisten” kanssa on käynyt ilmi, että monella on ajatus ”joskus vielä”. Monet tuntuvat olevan myös kiitollisia, että heidät muistetaan ja että eläkeläisetkin nostetaan esiin. Myönteistä palautetta on tullut myös siitä, että hanke nostaa esiin pehmeitä arvoja, Kamppikoski kuvailee.

 

Hän muistaa myös tapaamisen erään paikkakunnalta lähtöisin olevan mieshenkilön kanssa. – Hän sanoi, että muuttaisi, jos täältä löytyisi ”kulta”. Ehkä pitäisi järjestää Punkalaitumen oma Napakymppi.

 

Sitä Kamppikoski ei osaa sanoa, kuinka monta henkilöä paikkakunnalle on tähän mennessä vain hankkeen ansiosta muuttanut. – Eihän sitä tiedä mutta tärkeää on, että olemme avanneet silmiä. Hankkeen vaikutuksien toivon olevan pidempiaikaisia. Viime vuonna Punkalaitumelle muutti pitkästä aikaa tavallista enemmän ihmisiä. Osasta muuttajia on tullut melkein ystäviä ja olen voinut olla heitä myös auttamassa.

 

– Erikseen haluan myös mainita Turun Punkalaidun -seuran ja varsinkin puheenjohtajan Virtasen Pekan sekä Saarisen Jukan. He ovat ottaneet hankkeen omakseen ja tehneet mahtavaa ilmaista työtä koko Punkalaitumen hyväksi, Hanna-Mari Kamppikoski kiittelee.

 

Jotain hankkeen saamasta vastaanotosta kertoo sekin, että hankkeen mukit ja sydämenmuotoiset Punkalaidun-avaimenperät ovat saavuttaneet suuren suosion. – Kun hankemukit valmistuivat, moni olisi suorastaan rahalla halunnut sellaisen ostaa. Myös avaimenperät ovat olleet haluttuja.

 

Kakkososa satsaa lapsiin ja lapsiperheisiin

 

Punkalaitumella on jo ideoitu jatkoa Tule kotiin -hankkeelle. Leader Joutsenten Reitti on tehnyt puoltavan päätöksen hankkeelle ja nyt kunnantalolla odotellaan Ely-keskuksen rahoituspäätöstä.

 

– Kakkososan kohderyhmänä ovat lapset ja lapsiperheet. Silloin nostetaan esille heille tarjolla olevia palveluita. Meneillään oleva uuden koulun rakentaminen ja suunnitelmat uudesta päiväkodista tukevat tietysti hienosti tätä hanketta, Hanna-Mari Kamppikoski kertoo.

 

Vahvuudeksi hän nostaa myös pitäjän yhteisöllisyyden ja välittämisen. – Ihmiset tuntevat toisensa ja tulevat näkyviksi toisilleen. Sellaista hyvää ja arvokasta, mitä täältä löytyy arjessa, pitää vaalia ja nostaa ylös.

 

Syksyllä Tule kotiin -hanke järjesti kyselytutkimuksen Punkalaitumelle muuttaneiden keskuudessa. – Sen perusteella ainakin kotiseuturakkaus on tulenpalavaa. Ihmiset arvostavat paikkaa, jossa asuvat. Esiin nousivat myös puhtaus, turvallisuus ja edullisuus.

 

– Jatkossakin meillä on paljon ilmaisia liikuntapalveluita ja esimerkiksi Porttikalliota pitäisi nostaa esiin enemmänkin. Särkkä on valttikortti ja hankkeen näkökulmasta eläkeläisten aktiivisuus on Punkalaitumella ilmiömäistä. Täällä on paljon valmista, josta olen saanut olla muillekin kertomassa, Kamppikoski sanoo.

 

Hankkeen aikana on Kamppikoski tullut huomaamaan, miten luovia ja idearikkaita ihmisiä Punkalaitumella asuu. – Jonkinlainen ideariihi voisi tuoda päivänvaloon vaikka miten hienoja ajatuksia ja toteutuskelpoisia ideoita.

 

Evästeet