Olemme Facebookissa!

02.06.2016 Lukio pärjäsi

Punkalaitumen lukio menestyi hienosti valtakunnallisissa lukiovertailuissa. Lauantaina lakitettavat ylioppilaat onnistuivat kirjoituksissaan hyvin.

Jo muutamien vuosien ajan on ollut tapana koulujen päättymisen yhteydessä vertailla kevään ylioppilaskirjoitusten lukiokohtaisia tuloksia. Lähes jokainen itseään arvostava media asettaa maamme lukiot paremmuusjärjestykseen. Näin tekee myös Ylioppilaslautakunta.


Tänä keväänä Punkalaitumen lukio saavutti niin MTV:n kuin Aamulehdenkin tekemissä vertailuissa erittäin hyvän tuloksen. Valtakunnallisesti sijoittuminen 30. parhaaksi lukioksi on hieno suoritus. Pirkanmaalla sijoitus oli seitsemänneksi paras, mikä on sekin huipputulos.


Lukiovertailun tulokset ovat vaihdelleet vuosittain melko paljon. Tietysti pääkaupunkiseudun lukiot hallitsevat vuodesta toiseen kärkipäätä mutta muiden osalta sijoitukset ovat eläneet paljonkin.


Nopeasti maalaisjärjellä ajateltuna muutokset paljastavat vertailun merkittävimmän muuttujan eli opiskelijat. Heidän saamistaan arvosanoistahan vertailun tulos lasketaan. Punkalaitumen lukiossa lauantaina valkolakin päähänsä painavat ylioppilaat onnistuivat kirjoituksissaan näin ollen erittäin hienosti. Hyvää tulosta tukevat tietysti muutkin seikat, joista opettajakunnan taidot ja motivaatio eivät ole vähäisin tekijä.


Lukiovertailun tuloksen perusteella on syytä onnitella uusia ylioppilaita ja lukion henkilökuntaa hyvin sujuneesta lukuvuodesta ja toivottaa menestystä tulevaan.


Hyvän kesän toivotukset ovat paikallaan myös kaikille muille opiskelijoille ja koululaisille loman kynnyksellä. Nyt on aika rentoutua ja nauttia kesästä!