Olemme Facebookissa!

26.052017 Kevätkylvöt loppusuoralla Punkalaitumella

Sami Ali-Rantala laittoi viimeisen kylvöpäivän kunniaksi päähänsä aidon Hankkija -lippiksen. Aurinkoisessa kevätsäässä työ säilyi hyvin.
Kevätkylvöt päästiin Punkalaitumella aloittamaan tänä vuonna äitienpäivän tuntumassa, jos kohta ensimmäiset traktorit pelloille ilmestyivät jo hieman aiemmin. Sami Ali-Rantala teki viimeisiä toukotöitä maanantaina Liitsolassa.

– Olosuhteet ovat kylvöjen kannalta olleet aika ihanteelliset. Kelejä ei voi valitella. Pelto ei kuivu käsiin, mutta ei ole tarvinnut paljon sateitakaan pelätä, tuumii Sami Ali-Rantala.


Punkalaitumella muistetaan monia keväitä, jolloin kylvötyöt ovat pääosin saatu valmiiksi jopa vapuksi tai aloitettu viimeistään vapun vaiheilla. – Toiset sanovat, että tänä vuonna aloitus oli myöhässä. Pitkässä juoksussa pelloille päästiin ihan normaaliin aikaan.


Ali-Rantalan maitotilalla kylvetään tänä keväänä noin 30 hehtaaria peltoa, loput maista ovat nurmella ja siemennurminadalla. – Härkäpapua, ohraa ja kauraa. Ohra ja härkäpapu menevät siemeneksi, kaura suurimoiksi. Härkäpapu ja kaura ovat lisäksi luomuviljeltyjä.


– Meillä on luomukelpoista peltoa ollut kahdeksan vuoden ajan. Viime vuosi oli heikompi sadon suhteen mutta jos seosviljoja käyttää, ei sato paljoa poikkea tavanomaisesti viljellystä. Karjanlannan ja hyvän viljelyskierron se tietysti vaatii, Sami Ali-Rantala kertoo.


Kylvöjen viime metreillä niin Ali-Rantalalle kuin muillekin maatalousyrittäjille loppukesästä korjattava sato on totta kai arvoitus. – Sillai sanotaan, että kylvömies ei ole ikinä viisas. Mutu-tuntumalla pitää aina mennä, Sami Ali-Rantala naurahtaa.