Olemme Facebookissa!

19.05.2016 M-ketju kiinnostunut Salen tiloista

Itsenäisten kauppiaiden muodostama M-ketju on kiinnostunut jatkamaan päivittäistavarakauppaa kesäkuun alkupuolella tyhjilleen jäävässä Salen liikehuoneistossa, sanoo ketjun perustajiin kuuluva Timo Pyrhönen.

– Kyllä me selvitämme tilanteen, koska palvelemme asiakkaita ympäri Suomea. Tällä hetkellä jo kaksi ketjun kauppaa toimii Salelta tyhjäksi jääneissä tiloissa Säyneisissä ja Luhangalla, kertoo M-ketjun hallituksen puheenjohtajanakin toimiva Timo Pyrhönen.


Hän ymmärtää punkalaitumelaisten huolen päivittäistavarakauppojen sulkemisuutisista. – Olemme huomanneet, että jos kuntaan jää yksi kauppa, kokevat asiakkaat tilanteen huonoksi ja lähtevät naapurikuntiin. Parempi olisi, jos kauppoja olisi edes kaksi.


– M-ketju toimii yrittäjävetoisesti. Jokainen kauppias mm. vuokraa omat liiketilansa. Ketjuohjaus ei ole voimakasta, vaan kauppiailla on mahdollisuus hyödyntää esimerkiksi lähituotteita, Timo Pyrhönen kertoo. Pyrhönen itse omistaa kolme M-ketjuun kuuluvaa Kauppahuone Pyrhönen -liikettä Talvisillassa, Järvelässä ja Hyvinkäällä.


M-ketju on toiminut Suomessa vuodesta 2006 lähtien ja sillä on tällä hetkellä eri puolilla maata 70 myymälää. Ketju syntyi, kun Suomen Spar myytiin S-ryhmälle ja entiset Spar-kauppiaat päättivät yhdistää voimansa perustamalla yhteisen markkinointiyhtiön.