Olemme Facebookissa!

17.08.2017 Punkalaitumen lukiossa aloitti 22 opiskelijaa

Rehtori Arto Asan ja ryhmänohjaaja Anna-Kaisa Mäkisen mukaan Punkalaitumen lukion tilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä.
Punkalaitumen lukiossa aloitti tänä vuonna 22 uutta opiskelijaa. Yhteensä Punkalaitumen lukiossa ahertaa 58 tiedonjanoista opiskelijaa.

– Muutamaan viime vuoteen aloittanut ryhmä on suurin. Taloudellisesti tilanne näyttää hyvältä, ja myös syventävien kurssien ryhmiä on helpompi muodostaa, kertoo lukion rehtori Arto Asa.


Lukion tulevaisuuden kannalta taipaleensa aloittaneet opiskelijat ovat tärkeitä. Uhka pienten lukioiden lopettamisesta, joka oli vähän aikaa sitten esillä, on poistunut ainakin toistaiseksi.


– Jossakin vaiheessa, kun lukiossa oli oppilaita vain hieman yli 40, tulevaisuus ei näyttänyt ollenkaan niin hyvältä kuin nyt, kun opiskelijoita on 58.


 Viime vuosina lukiossa on ollut 50 – 55 opiskelijaa. – Suuntaus on ollut sellainen, että ammatillinen opiskelu on kasvattanut suosiotaan. Lukiokoulutus on kuitenkin alkanut taas kiinnostamaan nuoria ja alkanut vetämään kohtalaisesti.  Lähes joka vuosi punkalaitumelaisista nuorista yli puolet valitsee peruskoulun jälkeen opiskelupaikakseen lukion.


Asa muistuttaa myös ryhmähengen tärkeydestä lukioaikoina.


– Ryhmässä pitäisi olla sopiva pieni kilpailu, mutta silti kannustava yhteishenki. Suurin osa opiskelijoista tulee jossakin vaiheessa lukiota tarvitsemaan ryhmältä kannustusta ja tsemppausta. Toivottavasti uusi porukka saa luotua hyvän yhteishengen.  


Aloittavien ensimmäisen vuosikurssin opiskelijoiden ryhmänohjaaja on Anna-Kaisa Mäkinen, joka opettaa lukiossa äidinkieltä.


Uudet opiskelijat Jaana Vesaniemi, Krista Eklund, Ilpo Kemppi ja Markus Nihti olivat hyvillä mielin muutaman käydyn koulupäivän jälkeen.


– Alussa hieman jopa jännitti, mutta ainakin tämä aloitus on tuntunut varsin rennolta, kertoo Jaana Vesaniemi.


Nuorten mukaan lukio-opiskelu on huomattavasti vapaampaa ja opettajat antavat vastuun opiskelusta opiskelijoille.


– Opettajat ikään kuin heittävät pallon meille opiskelijoille ja lukion puolella on enemmän itse vastuussa omasta oppimisesta, mitä yläkoulun puolella, jatkaa Krista Eklund.


Nuorille Punkalaitumen lukio oli tuttu ja turvallinen valinta.


– Minun mielestäni ei ole mitään järkeä lähetä muualle opiskelemaan, kun omalta paikkakunnalta löytyy toimiva lukio, kommentoi Ilpo Kemppi.


 – Meillä on ollut myös aina hyvä yhteishenki, joka toivottavasti jatkuu lukiossa. Tuntuu, että tämä oli hyvä valinta, sillä samanlaisesti täällä saa hyvät peruseväät kuin muualta, summaa Markus Nihti.