Olemme Facebookissa!

11.05.2017 Seurakunnan talous sukelsi rajusti pakkaselle

Punkalaitumen seurakunnalla on edessään talouden sopeuttaminen. Kirkkovaltuusto hyväksyi maanantaina viime vuoden tilinpäätöksen, joka oli 92 106,26 euroa tappiolla. – Siihen on varauduttava, että kipeitä ratkaisuita on edessä, totesi kirkkoherra Irina Kaukinen kirkkovaltuustolle.

Kirkkoneuvosto käsitteli tilinpäätöstä jo aiemmin ja päätti samassa yhteydessä, että seurakunnan johtoryhmä ryhtyy alkuvaiheessa pohtimaan talouden tasapainottamista. Johtoryhmään kuuluvat kirkkoherran lisäksi kirkkovaltuuston puheenjohtaja Hilkka Välläri, varapuheenjohtaja Juha Aro, kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Jukka Uusi-Kouvo ja talouspäällikkö Manu Löytty.


– Seurakunnan talouden tila on huolestuttava ja nyt on mietittävä, mistä se johtuu ja mitä asialle tehdään. On mietittävä, mikä on oleellista seurakunnan toiminnassa. Tästä on jatkettava ylöspäin, ei alaspäin, totesi kirkkovaltuuston puheenjohtaja Hilkka Välläri.


Kirkkoherra Irina Kaukisen mukaan seurakunnan notkahtanut talous ilmentää koko kirkon ongelmaa. – Jäsenmäärä vähenee ja sen myötä verotulot pienevät.


Vaikka taloudellisesti tulos oli huono, löysi Kaukinen seurakunnan toiminnasta myönteisiä puolia. – Toiminnan puolesta vuosi oli hyvä. Uusia toimintamuotoja aloitettiin ja työntekijöillä oli hyvä draivi ja tekemisen meininki. Kävijämäärät pelkästään tavallisissa jumalanpalveluksissa kasvoivat yhdeksän prosenttia.


Verot laskivat, metsä ei tuottanut


Tilinpäätöstä kirkkovaltuustolle esitellyt talouspäällikkö Manu Löytty nimesi seurakunnan talouden kaksi keskeistä ongelmakohtaa viime vuonna. – Verotulot laskivat noin 20 500 euroa ja vastaavasti metsän myynnin tulot jäivät runsaat 15 000 euroa arvioitua alemmaksi. Samaan aikaan metsänhoidollisten töiden kulut olivat yli 21 000 euroa suunniteltua korkeammat.


Punkalaitumen seurakunta omistaa metsää noin 230 hehtaaria. Metsissä on viime vuosina toteutettu runsaasti päätehakkuita. – Metsää ei silti ole ”ryöstöhakattu”, vaan kaikki toimenpiteet on tehty metsänhoitoyhdistyksen laatiman suunnitelman mukaisesti. Kyse on normaalista metsän kasvukierrosta, muistutti kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Jukka Uusi-Kouvo.


Seurakunnan käyttömenot olivat viime vuonna 829 518 euroa ja tulot 376 396 euroa. Verotuloja seurakunta sai 559 868 euroa. Punkalaitumen seurakunnan taseessa on ylijäämää viime vuoden tappion jälkeen noin 260 000 euroa. – Montaa näin rajua tulosta seurakunnan tase ei kestä, muistutti Manu Löytty.


Viime vuonna seurakunta investoi voimakkaasti. Kirkon maalaus maksoi yhteensä runsaat 80 000 euroa, kirkkoherranviraston saneeraus noin 15 000 euroa ja pappilan asunto-osan pintaremontti 11 700 euroa. Kirkon äänentoistojärjestelmän uusimisen kustannukset olivat noin 15 000 euroa.


Levomäki ei saanut eroa


Kirkkovaltuusto käsitteli kokouksessaan myös valtuuston jäsenen Antti Levomäen jättämän eronpyynnön. Levomäki oli pyytänyt eroa vedoten ”luottamuspulaan”. Valtuusto päätti yksimielisesti, ettei eron myöntämiselle ole perusteita.


Kirkkovaltuusto päätti anoa tuomiokapitulilta lupaa seurakunnan kanttorin viran osa-aikaiseen täyttämiseen 70 % virkavelvollisuudella kanttori Kaisa Iitin opintovapaan ajalle 1.7.2017–28.2.2018.