Olemme Facebookissa!

08.06.2017 – Jokainen uniikkikoru ja -sormus kertovat tarinan

Kultaseppämestari Mika Tarkkanen viettää kesäisin vapaa-aikaansa mökillään Jalasjoen Höllämäessä. – Paikka on minulle tärkeä, koska lapsuuteni juuret ovat täällä. Siksi paikassa on ihan oma fiiliksensä.
Kun kultaseppämestari Mika Tarkkanen lisää puita punaiseen pönttöuuniin kesämökillään Jalasjoen Höllämäessä ja kertoo tarinan siitä, miten hänen suunnittelemansa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden Monument -koru päätyi itsenäisyyspäivänä rouva Jenni Haukion kaulaan, tuntee kuulija olevansa keskellä jännittävää seikkailua, jossa sitkeys palkittiin ja hyvää tuuriakin tarvittiin. – Tärkeää oli myös se, että Jenni Haukio piti Monument -korusarjan aiheesta, Sibelius-monumentista, Tarkkanen sanoo

Itsenäisyyden juhlavuoden Monument -korusarja on tuonut suunnittelijalleen ja tekijälleen paljon julkisuutta ja mainetta. Punkalaitumella monet tuskin tietävät, että kultaseppämestari viettää kesiään Jalasjoella Höllämäessä.


– Vietin jo lapsuuden kesät täällä Punkalaitumella. Ristimäen lasten kanssa touhuttiin päivittäin ja kesätöissäkin olin Heikin ja Ossin hiekkapuhallusfirmassa. Aikuisiällä, nyt kun lapset ovat jo isoja, tänne Höllämäkeen on helppo livahtaa pääkaupunkiseudulta, Mika Tarkkanen kertoo.


Vuonna 1938 rakennettu pikkupirtti on aikoinaan kuulunut Fanni Kyrölle. Tuvan seinällä on edelleen kuva Kyrön pojasta, joka kaatui sodassa. – Paikka on minulle tärkeä, koska lapsuuteni juuret ovat täällä. Juttu on siinä, että täällä on historia ja siksi paikassa on ihan oma fiiliksensä, Mika tuumii.


Hän kehuu myös ympärillä olevaa yhteisöä. – Täällä voi olla kaikkien kanssa kaveri. Ei tarvitse puuttua pinnan alla kyteviin riitoihin. Käyn pelaamassa Punkalaitumen Golfin kentällä, talvella voin mennä avantouintiin ja ”Essolla” pitää myös poiketa silloin tällöin kahvilla.


Vastikään Tarkkanen osti naapurissa tyhjillään olleen kiinteistön. – Tarkoitus on kunnostaa tontilla oleva lampi ja rakentaa sen rannalle savusauna. Hirsirunkoinen talokin korjataan aikaa myöten.


Kultasepäksi isän jalanjäljissä


Kultasepäksi ryhtyminen ei ollut Mika Tarkkaselle erityinen lapsuuden haave. – Isäni oli kultaseppä ja hänellä oli firma, joka olisi loppunut, ellen olisi jatkanut hänen työtään. Vaihtoehdot olivat tavallaan siis vähissä.


– Kouluttauduin yhtä aikaa kultasepäksi oppisopimuksella, luin kauppateknikoksi ja diplomigemologiksi. Armeijakin tuli käytyä. Se oli sellaista multitaskausta, Mika naurahtaa.


Kultaseppäliikkeen vetovastuun hän otti 90-luvun laman ollessa syvimmillään. – Taistellen piti yritystä lähteä viemään eteenpäin laman korvissa.


– Kaikessa yrittämisessä ”sairaan kivaa” on ollut se, että saa tehdä juttuja laaja-alaisesti, Tarkkanen tiivistää. Tällä hetkellä Helsingissä toimivassa yrityksessä on Tarkkasen lisäksi työntekijöinä yksi kultaseppämestari, kaksi kultaseppää, myyjiä ja harjoittelijoita.


Kalleuden harhakuva


Vuosien saatossa Mika Tarkkanen yrityksineen on keskittynyt uniikkikorujen ja -sormusten valmistamiseen. Ennen itsenäisyyden juhlavuoden Monument -sarjaa hänet on palkittu mm. Tunteiden vuori -sormussarjastaan Vuoden kaunein sormus -tunnustuksella.


– Uniikkikorujen tekijä tuntee korun alusta loppuun ja näkee korun koko elinkaaren. Koru kertoo mielestäni kolme eri tarinaa: kuka korun hankkii, kuka korun on tehnyt ja kenelle koru menee. Brändi henkilöityy vahvasti tekijäänsä ja ne, jotka arvostavat minua ja valmistamiani tuotteita, arvostavat koko pakettia, Mika pohtii.


Korujen ja sormusten suunnittelussa hänen mukaansa ”isoin juttu” on sen käyttäjän historia ja tarina. – Yleensä halutaan, että ne nousevat korusta esiin. Koru tai vaikkapa vihkisormus ovat osa ihmisen statusta, vähän kuin auto tai designsohva.


Tarkkanen haluaa myös rikkoa koruihin ja sormuksiin liittyvän kalleuden harhakuvan. – Mallisto- ja uniikkituotteiden hinnat ovat hyvin samalla tasolla. Ei uniikkituote ole kalliimpi. Kalleuden suhteen kyse on arvostuksesta. Kehä III:n sisäpuolella koruja arvostetaan ehkä maakuntaa enemmän. Siellä pidetään täysin järjenvastaisena, että joku ostaa 100 000 euron traktorin tai maksaa sata metriä kertaa sata metriä kokoisesta pellosta 15 000 euroa. Kun taas 15 000 euron sormus on oikein hyvä hankinta. Näkökulma täällä ja siellä on eri.


Monument on täynnä taidetta


Pari vuotta sitten Mika Tarkkanen alkoi miettiä, miten hänen kultaseppäyrityksensä voisi huomioida Suomi 100 -juhlavuoden ja jättää siihen oman jälkensä. – Aiheista jätin pois sodan ja uskonnon. Kysyin turisteilta, mitä heille kerrotaan Suomesta. Vastaus oli tuomiokirkko, Temppeliaukion kirkko ja Sibelius-monumentti. Toki poro ja joulupukki mainittiin myös.


Tarkkanen tarttui ajatukseen Sibelius-monumentin kuvaamisesta korusarjassa. Hän teki luonnoksia ja lähestyi kuvanveistäjä Eila Hiltusen perikuntaa. – Kerroin heille ideani, he kiinnostuivat siitä ja asiat lähtivät rullaamaan.


– Monument -korusarja sisältää kaihoa ja symboliikkaa. Sibelius loi Suomen identiteettiä jo ennen itsenäisyyttä ja Hiltusen monumentti on ensimmäinen ei-esittävä muistomerkki maassamme. Sibelius loi taidetta musiikissa, Eila Hiltunen loi taidetta Sibelius-monumentissa ja nyt me luomme taidetta Monument -korussa, Mika kuvailee.


Tarina siitä, miten Monument -korut päätyivät viime itsenäisyyspäivänä Jenni Haukion kannettaviksi, on pitkä ja jännittävä. Missään tapauksessa se ei ollut itsestäänselvyys, vaan vaati Tarkkaselta runsaasti työtä ja lähes minuuttiaikataulua itsenäisyyspäivän lähestyessä. Tarinaan liittyy myös Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö ja Lennu-koira mutta tämän tarinan Mika Tarkkanen saa kertoa vaikkapa muistelmissaan.


– Itsenäisyyspäivänä saatu huomio ei olisi voinut osua parempaan saumaan. Se teki Monument -sarjan tunnetuksi ja helpotti korun markkinointia. Tällä hetkellä esimerkiksi Sibelius-puistossa meillä on Pop Up-ateljee ja -Shop. Nyt turisteilla on ensimmäistä kertaa mahdollisuus ostaa muisto Sibelius-monumentista korun muodossa, Mika toteaa tyytyväisenä.


Työtä Pop Up-ateljee tosin teettää ja kultaseppämestari epäilee, ettei tänä kesänä ehdi Punkalaitumen mökillään aikaa paljoa viettää. Monument -korujen saama huomio vaatii panostusta myös tulevaan. – Käsityöläisen on oltava maineensa veroinen. Uutta pitää koko ajan keksiä, Mika Tarkkanen sanoo.