Olemme Facebookissa!

02.06.2016 Match Show:n suosio yllätti järjestäjät

Punkalaitumen Koirat ry järjesti sunnuntaina Koiramäentalossa Yli-Kirralla ensimmäisen Match Show:n. Tapahtuma sai koirakansan liikkeelle niin runsaslukuisesti, että myös järjestäjät olivat yllättyneitä.

– Tapahtuma ylitti kaikki odotukset. En ollut uskoa silmiäni, kun väkeä alkoi saapua paikalle niin paljon, kiittelee Tiina Juhe Punkalaitumen Koirat ry:stä.


Koiria ”mätsäri” keräsi kaikkiaan 61. Väkeä museonmäellä konepihalla oli vähintään parisen sataa.
– Koiramäentalo oli mätsärille aivan loistava paikka ja museon puolestakin tapahtuma oli loistavasti järjestetty. Saimme mukaan hienosti vapaaehtoisia ja muita yhteistyökumppaneita, sanoo Tiina Juhe.


Erityisen tyytyväinen hän on siitä, että lapsi ja koira –sarjassa oli runsaasti osanottajia. – Heistä kasvaa uusi sukupolvi koiraharrastuksen pariin.


Juhe lupaa, että Punkalaitumen Koirat ry järjestää Match Show:n Yli-Kirralla myös ensi kesänä. – Paikka oli tapahtumalle oikein sopiva. Näyttelykehät mahtuivat hyvin suureen pihaan.


Match show:n parhaana (Best in Show) palkittiin koira nimeltä Peppi. Pepin esittäjänä toimi Anette Paju. Toiseksi parhaana palkittiin Nita ja Juha Huhtala, kolmantena Elli ja Maria Touronen sekä neljäntenä Riki ja Sanna Rantanen.


Lapsi ja koira –sarjan parhaita olivat Typy ja Heikki Levomäki. Toiseksi tulivat Rölli ja Vilma Rautava, kolmanneksi Tintti ja Arvo Kallio sekä neljänneksi Kukka ja Ilona Haakana.